

Musiikkialan toimintaympäristöt ja osaamistarve (Toive) -hankkeessa on julkaistu uusia raportteja
Toive –hankkeen neljäs ja viides osaraportti ovat ilmestyneet huhti-toukokuussa 2010. Selvitykset ovat osa hankkeen laajempaa selvityskokonaisuutta.
Yleissivistävän koulun musiikinopetus ja -opettajat 2009 - Kuntien sivistystoimenjohtajien näkemyksiä musiikinopetuksen järjestämisestä.
Selvityksessä raportoidaan kuntien edustajille tehdyn perusopetuksen musiikin opetusta koskevan kyselyn tuloksia sekä kartoitetaan musiikinopettajien roolia ja osaamistarpeita tulevaisuudessa. Selvitys on luettavissa kokonaisuudessaan Toive-hankkeen internetsivuilla.
Orkesterimuusikot ja orkestereiden toimintaympäristöt 2008
Selvityksen kohteena oli suomalainen orkesterilaitos ja sen tulevaisuuden näkymät erityisesti orkesterimuusikon näkökulmasta. Selvitys toteutettiin kyselytutkimuksena orkestereiden intendenteille tai muille johtajille. Kyselyyn vastasi 25 valtionosuutta nauttivan tai puolustusvoimien ylläpitämän orkesterin hallinnollista johtajaa. Selvitys on luettavissa kokonaisuudessaan Toive-hankkeen internetsivuilla.
Toive on Euroopan sosiaalirahaston ja Opetushallituksen rahoittama valtakunnallinen hanke. Hanke tuottaa tutkimustietoa musiikkialan työelämän kehittymisestä ja siitä aiheutuvista muutoksista osaamistarpeissa. Hankkeen hallinnoijana toimii Sibelius-Akatemia, ja yhteistyökumppaneita ovat Metropolia Ammattikorkeakoulu, Suomen konservatorioliitto sekä Cupore. Cuporen tutkimusjohtaja Ritva Mitchell ohjaa Toive-hankkeen tutkimusta.
Lataa selvitykset (PDF -muodossa) hankeen sivuilta:
Orkesterimuusikot ja orkestereiden toimintaympäristöt 2008
Toive -hankkeen internetsivut: www.siba.fi/toive
Toive -hanke Cuporen internetsivuilla
Takaisin (Ajankohtaista -pääsivu)
CUPORE
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C 137
00180 Helsinki
Puh. 09 7746 0441
Fax. 09 7746 0437