

Menestyksen jonglöörit: luovien alojen täydennyskoulutus ja sen arvo
Cupore ja IADE 2007.
Cuporen ja Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti IADE:n yhteistyönä laatima koulutus- ja kulttuuripoliittinen esiselvitys ”Menestyksen jonglöörit: luovien alojen täydennyskoulutus ja sen arvo” valmistui helmikuun alussa. Sen kirjoittajia ovat IADE:n koulutus- ja kehittämispäällikkö FT Kai Lehikoinen sekä Cuporen suunnittelija/tutkija FM, YTM Anna Kanerva. Esiselvitys tarkastelee luovan talouden näkökulmasta luovien alojen täydennyskoulutusta kansantaloudellisesti tärkeänä yliopistojen kolmannen tehtävän osana.
Yliopistojen täydennyskoulutus on valtion maksuperustelain mukaan maksullista liiketoimintaa. Oletuksena on, että maksajina ovat työnantaja, työvoimahallinto tai osallistujat itse. Kanervan ja Lehikoisen mukaan nykykäytäntö on ongelmallinen, koska se saattaa koulutuksen tarvitsijat eriarvoiseen asemaan. Häviäjinä ovat mm. vähävaraiset ammattilaiset ja työyhteisöt luovilla taidealoilla.
Luovan talouden näkökulmasta häviäjänä on myös suomalainen kansantalous mikäli taiteilijoiden luovaa osaamista ja tuotantoja ei osata tarjota ja ottaa käyttöön ennakkoluulottomasti. Kanerva ja Lehikoinen muistuttavat, että elinikäisen oppimisen edistäminen on Lissabonin sopimuksessa mainittu keskeinen eurooppalaista ja kansallista kilpailukykyä vahvistava toimenpidelinjaus, joka tulee nähdä osana yliopistojen kolmatta tehtävää. Tältä osin taideyliopistojen täydennyskoulutusyksikköjen toiminta ei voi olla maksullista palvelutoimintaa vaan siihen tulee kohdentaa julkisia investointeja. Erityisen vahvassa roolissa voivat olla ne taideyliopistojen täydennyskoulutusyksiköt, jotka ovat lähtökohtaisesti monialaisia.
Lataa esiselvitys (PDF)
Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti IADE
Lisätietoja:
Anna Kanerva, anna.kanerva[at]cupore.fi
Kai Lehikoinen, kai.lehikoinen[at]iade.fi
CUPORE
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C 137
00180 Helsinki
Puh. 09 7746 0441
Fax. 09 7746 0437