

Järjestäytyvät diasporat. Etnisyys, kansalaisuus, integraatio ja hallinta maahanmuuttajien yhdistystoiminnassa.
YTM Miikka Pyykkösen kulttuuripolitiikan väitöskirja ”Järjestäytyvät diasporat. Etnisyys, kansalaisuus, integraatio ja hallinta maahanmuuttajien yhdistystoiminnassa” tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa (Paulaharjun sali, Villa Rana) perjantaina 29.6. klo 12. Vastaväittäjänä toimii professori Pertti Alasuutari (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Anita Kangas.
Miikka Pyykkönen tarkastelee väitöstutkimuksessaan maahanmuuttajien yhdistystoimintaa Jyväskylässä ja Tampereella
Suomeen muuttaneet maahanmuuttajaryhmät ovat perustaneet runsaasti erilaisia yhdistyksiä. Usein yhdistykset ovat maahanmuuttajille keino ylläpitää lähtömaista periytyviä kulttuurisia ja uskonnollisia tapoja. Miikka Pyykkösen mukaan yhdistysten tavoitteet ja toimintatavat eivät kuitenkaan lopu tähän ja osa yhdistyksistä pyrkii jopa välttämään etnisiä tai uskonnollisia identifikaatioita toiminnassaan. Maahanmuuttajien yhdistykset keskittyvät myös sukupuoleen, nuoruuteen, maahanmuuttajaryhmien väliseen yhteistyöhön, maahanmuuttajien ja suomalaissyntyisten kontaktien lisäämiseen, taiteisiin ja liikuntaan. Erityyppiset yhdistykset tarjoavat vapaa-ajan aktiviteetteja ja vapaaehtoista apua maahanmuuttajille heidän arjessaan.
Pyykkösen mukaan maahanmuuttajien yhdistykset tarjoavat maahanmuuttaja-asioiden hallinnolle ja viranomaisille kontaktiväylän maahanmuuttajaryhmiin. Kontaktien avulla hallinto pyrkii ohjailemaan maahanmuuttajayhteisöjen puitteissa tapahtuvaa kotoutumista.
EU-rahoitteisilla projekteilla on ollut tärkeä merkitys yhdistysten osallistamisessa maahanmuuttajatyöhön ja maahanmuuttajien hallinnointiin. Nykyisin suomalainen maahanmuuttaja-asiain hallinto kannustaa aktiivisesti maahanmuuttajia perustamaan yhdistyksiä ja tukee niiden toimintaa monin eri tavoin. Kysymys ei ole varauksettomasta tuesta, vaan resursoinnilla myös ohjataan yhdistyksiä toimimaan vallitsevien maahanmuuttopoliittisten tavoitteiden mukaisesti. Pyykkösen mukaan yhdistykset ovat samanaikaisesti maahanmuuttajien omaehtoisen kansalaistoiminnan ja heihin kohdistuvan ohjailun ja hallinnan välineitä.
Monet hallinnon odotukset ja näkemykset siirtyvät maahanmuuttajien yhdistysten itsemäärittelyihin ja toimintaohjelmiin. Näin yhdistykset toivovat saavansa entistä paremmin rahoitusta toimintaansa. Aivan 2000-luvun alussa, Kotouttamislain tultua voimaan ja paikallisten kotouttamisohjelmien ilmestyttyä, maahanmuuttajien yhdistykset lisäsivät kotouttamistoiminnan repertuaariinsa. Käytännössä tämä tarkoitti vastuun ottamista niin sanotuista rinnasteisista kotouttamistoimenpiteistä, kuten maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus, harrastuskerhot, läksyapukerhot yms. Viime vuosina, kun virallisessa maahanmuuttopolitiikassa on keskitytty erityisesti työvoima-asioihin, maahanmuuttajien yhdistykset ovat alkaneet yhä enemmän puhua maahanmuuttajien työllisyydestä ja etsimään maahanmuuttajille työpaikkoja toiminnassaan.
Maahanmuuttajien yhdistykset eivät kuitenkaan pelkästään kopioi politiikkaohjelmien julistuksia. Monet yhdistyksistä suhtautuvat kriittisesti siihen, millaisia merkityksiä ja rooleja hallinto yhdistyksille ja maahanmuuttajille antaa. Yhdistykset kritisoivat varsinkin sitä, että hallinnon retoriikka ja käytännöt eivät kohtaa. Pyykkösen tutkimuksen mukaan useat maahanmuuttajien yhdistykset katsovat, että vaikka hallinto ja projektit puhuvat yhdistyksistä toimintaohjelmissaan ja strategioissaan kumppaneina, yhdistyksille ei anneta todellista vetovastuuta hankkeissa. Yhdistykset haluaisivat ottaa nykyistä hallitsevamman roolin maahanmuuttajatyössä ja uskovat olevansa siihen kaikin puolin valmiita.
Lähde: Jyväskylän yliopiston väitöstiedote
Miikka Pyykkönen on työskennellyt tutkijana sekä Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella että Cuporen monikulttuurisuus -projektissa. Nykyisin Pyykkönen työskentelee kulttuuripolitiikan lehtorina Jyväskylän yliopistossa.
CUPORE
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C 137
00180 Helsinki
Puh. 09 7746 0441
Fax. 09 7746 0437