cupore - kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö


säätiö

 

Kulttuuripolitiikan indikaatorihanke

 

Opetusministeriössä asetettiin maaliskuussa 2008 kulttuuripolitiikan indikaattoreiden kehittämishanke. Hankkeen toteuttamiseksi ministeriö teki tietopalvelusopimuksen Tilastokeskuksen kanssa ja yhteistyösopimuksen Cuporen kanssa.

 

Kehittämishankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimi kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston ylijohtaja Riitta Kaivosoja ja jäseniä olivat Kimmo Aulake, Liisa-Maria Hakala-Zilliacus, Hannele Koivunen, Ilpo Kokko, Leena Laaksonen, Jukka Liedes, Esa Pirnes, Janne Puhakka ja Paula Tuomikoski opetusministeriöstä, Merja Heikkinen Taiteen keskustoimikunnasta sekä Tiina Kautio ja Ritva Mitchell Cuporesta. Tilastokeskuksen asiantuntijoina toimivat Mirja Liikkanen ja Sari Karttunen.

 

Kulttuuripolitiikan indikaattorien kehittämishankkeen tavoitteet olivat toimeksiannon mukaan:
1) tunnistaa ja määritellä keskeiset opetusministeriön ohjaamassa kulttuurihallinnossa tarvittavat kulttuuripolitiikan vaikuttavuusindikaattorialueet,
2) kartoittaa niihin liittyvät sekä määrällisiä että laadullisia indikaattoreita koskevat tietotarpeet,
3) koota vaikuttavuusindikaattorialueisiin liittyvät tarvittavat indikaattoritiedot mahdollisuuksien mukaan tai käynnistää toimet puuttuvien tietojen hankkimiseksi,
4) kehittää em. tarpeiden pohjalta kulttuurialan tilastointi- ja tiedontuotantojärjestelmää tai tehdä ehdotukset kehittämistarpeista sekä
5) tuottaa kulttuuripolitiikan indikaattoreihin liittyvä raportti, jossa kuvataan hankkeen tavoitteisiin liittyvät keskeiset huomiot ja tulokset.

 

Kulttuuripolitiikan indikaattorien kehittämishankkeen taustalla on yleinen suuntaus painottaa valtionhallinnossa ja ministeriöiden työssä strategisuutta, tiedolla johtamista sekä tulosohjausta ja siihen liittyvää toiminnan seurantaa. Indikaattorihanke syntyi opetusministeriössä vuonna 2007 käynnistyneen ja vuonna 2009 valmistuneen kulttuuripolitiikan strategian valmistelun yhteydessä. Vaikuttavuusarvioinnin tietoperustan ja menetelmien vahvistaminen on yksi kulttuuripolitiikan strategiaan sisältyvistä toimenpiteistä.

 

Indikaattorityöryhmän loppuraportti Vaikuttavuusindikaattorit kulttuuripolitiikan tietopohjan vahvistajina (Opetusministeriön julkaisuja 2009:57) julkaistiin joulukuussa 2009. Raportissa tarkastellaan kulttuuripolitiikan vaikuttavuusindikaattorien tuottamistarpeita ja -mahdollisuuksia. Siinä esitetään hankkeen puitteissa määritetyt kulttuuripolitiikan vaikuttavuuden indikaattorit jaoteltuina neljälle indikaattorialueelle, joita ovat luovan työn tekijät, kulttuuri ja kansalaiset, kulttuuri ja talous ja kulttuurinen perusta. Indikaattorialueet pohjautuvat kulttuuripolitiikan vaikuttavuustavoitteisiin.

 

Raportissa esitetyt kehittämisehdotukset antavat pohjan pidempiaikaiselle jatkotyölle, jonka tavoitteena on kulttuuripolitiikan aiempaa vahvempi tietoperusteinen kehittäminen ja ohjaaminen indikaattoritietoa hyödyntämällä.

 

 

linkki Lue loppuraportti opetusministeriön sivuilta


Lisätietoja indikaattorityöstä: Ritva Mitchell, ritva.mitchell[at]cupore.fi

 

Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin osion etusivulle

 

Toimijat
Henkilökunta
Hallitus
Neuvottelukunta

 

Toiminnan muodot

tutkimusTutkimus

julkaisutJulkaisut

cable factory talksKonferenssit ja seminaarit

muut asiantuntijatehtävätMuut asiantuntijatehtävät

 

Jyväskylän yliopistoSuomen Kulttuurirahasto Opetusministeriö

 
yhteystiedot

CUPORE
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C 137
00180 Helsinki
Puh. 09 7746 0441
Fax. 09 7746 0437

 

Lähetä palautetta
Kaapelitehdas