cupore - kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö


julkaisut

 

Minna Sallanen 2009. Kaupungin kulttuurivelvollisuudesta kultturipalveluksi. Kunnallisten teattereiden ja orkestereiden kehittyminen 1940-1980. Cuporen julkaisuja 16. ISBN 978-952-5573-26-8, ISSN 1795-1739.

 

Ensimmäiset suomalaiset taidelaitokset perustettiin 1870-luvulla. Tuolloin varhaisimmista kaupungeista tuli myös taidelaitosten tukijoita. Neljäkymmentäluvun alkuun mennessä Suomeen oli rakentunut laaja teatteri- ja orkesteriverkosto. Vaikka maan ensimmäiset kunnalliset orkesterit oli perustettu jo ennen toista maailmansotaa, taidelaitosten kunnallinen hallintomalli alkoi yleistyä vasta sotien jälkeisellä aikakaudella. Vuonna 1946 kunnallistunut Turun kaupunginteatteri sai muutaman vuoden kuluessa monta seuraajaa teatterikentältä. Samanaikaisesti kunnallisten orkestereiden verkko alkoi verkkaisen laajentumisensa.

 

Käsillä olevassa julkaisussa analysoidaan suomalaisten kunnallisten teattereiden ja orkestereiden syntyä ja kehitystä neljäkymmentäluvulta seitsemän- ja kahdeksankymmentaluvun taitteseen. Tutkimus selvittää sitä, miten ja miksi suomalaiset esittävän taiteen laitokset kunnallistuivat, minkälaisen hallinnollisen ja toiminnallisen muodon kunnalliset taidelaitokset saivat ja miten laitokset muuttuivat tutkimusajan kuluessa.

 

linkki julkaisun tiivistelmään Lataa julkaisun tiivistelmä (PDF)

 

Tutkimus on osa Cuporen suomalaisen kulttuuripolitiikan historiaa tarkastelevaa tutkimushanketta.

 

Julkaisua myy ja välittää Yliopistopaino.

 

linkki julkaisun tiivistelmään Lataa julkaisun tilauslomake (PDF). Lomakkeella voit tilata julkaisun Yliopistopainosta.

 

Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin osion etusivulle

 

Cuporen julkaisut

20062013

20062012

20062011

20062010

20062009

20062008
20062007

20062006

2005
2004

yhteistyojulkaisutYhteistyöjulkaisut

 
yhteystiedot

CUPORE
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C 137
00180 Helsinki
Puh. 09 7746 0441
Fax. 09 7746 0437

 

Lähetä palautetta
Kaapelitehdas