cupore - kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö


julkaisut

 

Tomi Mertanen 2009. Harkinnanvaraisuudesta lakisääteiseen. Suomen valtiollisen taidehallinnon sekä taiteenalojen tukijärjestelmien muotoutuminen 1960-1980-luvulla. Cuporen julkaisuja 17. ISBN 978-952-5573-27-5, ISSN 1795-1739.

 

Taidejärjestelmä kehittyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen pitkälti samansuuntaisella tavalla kuin Länsi-Euroopassa. Merkittävin ero oli kehityksen aikataulussa. Siinä missä taidejärjestelmä saavutti Euroopan keskusmaissa laajan autonomian jo 1800-luvun jälkipuolella, päästiin Suomessa samaan vasta lähes sata vuotta myöhemmin.

 

Suomen valtion taide- ja kulttuurihallinnon järjestely on pääosin vielä tänäkin päivänä peräisin ajalta, jolloin korostuivat vaatimukset taiteiden yhteiskunnallisen aseman vahvistamiseksi sekä usko vahvaan keskushallintoon ja julkisen sektorin kykyyn ohjata taiteen edistämistä, innostaa kansalaisia kulttuurin pariin ja samalla säännellä ihmisten vapaa-aikaa ja elämismaailmaa. Kulttuuria demokratisoimalla taide ja kulttuuri piti saattaa yhdenveroisesti kaikkien ulottuville. Hyvinvointivaltiota rakennettiin kulttuuriin julkispalvelujärjestelmän periaatteella. Puhe laajan hyvinvointivaltion aikaisesta taidejärjestelmästä liittää kehityslinjan hyvinvointivaltion rakentamisen kauteen, joka kesti Suomessa 1960-luvulta aina 1990-luvun taitteeseen saakka.

 

Kun kulttuuripolitiikkaan alettiin Suomessa entistä selvemmin kiinnittää huomiota 1960-luvun puolivälistä lähtien, harjoitettiin sitä käytännössä säätämällä lakeja sekä ohjailemalla valtion budjetilla varoja taiteen ja kulttuurielämän tukemiseen - aina kulloistenkin tarpeiden ja harkinnan mukaan.

 

Kulttuurihallinnollisten lakien myötä julkinen tuki lisääntyi, mutta samalla lisääntyi myös taiteen ja kulttuurin ohjailu. Valtio sai yhä enemmän poliittista valtaa taiteen aloilla toimimalla sekä lakien säätäjänä että normittajana. Samalla aiemmin harkinnanvaraisuuteen perustunut kulttuuripolitiikka siirtyi lakisääteiselle pohjalle, mikä velvoitti valtiota ottamaan aiempaa suurempaa vastuuta. Valtiollisen taiteentukijärjestelmän muotoutuminen on tämän tutkimuksen aiheena.

 

linkki julkaisun tiivistelmäänLataa julkaisun tiivistelmä (PDF)

 

Tutkimus on osa Cuporen suomalaisen kulttuuripolitiikan historiaa tarkastelevaa tutkimushanketta.

 

Julkaisua myy ja välittää Yliopistopaino.

 

linkki julkaisun tiivistelmään Lataa julkaisun tilauslomake (PDF). Lomakkeella voit tilata julkaisun Yliopistopainosta.

 

 

Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin osion etusivulle

 

Cuporen julkaisut

20062013

20062012

20062011

20062010

20062009

20062008
20062007

20062006

2005
2004

yhteistyojulkaisutYhteistyöjulkaisut

 
yhteystiedot

CUPORE
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C 137
00180 Helsinki
Puh. 09 7746 0441
Fax. 09 7746 0437

 

Lähetä palautetta
Kaapelitehdas