

Tomi Mertanen 2010. Taiteen tukijat ja tekijät. Valtion taidelautakunnat sekä valtiollinen kulttuuri- ja taidepolitiikka 1940-1950-luvun Suomessa. Cuporen julkaisuja 18. ISBN 978-952-5573-28-2, ISSN 1795-1739.
Suomalaisen kulttuuripolitiikan historian tutkimuksessa toisen maailmansodan jälkeinen kausi, 1940–1950-luku, on jäänyt vähälle huomiolle. Syynä tähän näyttää olleen se, että aikakautta on yleisesti luonnehdittu ”kuivaksi kaudeksi”, jolloin valtiollista kulttuuri- ja taidepolitiikkaa ei käytännössä olisi harjoitettu. Valtion taidelautakuntia on moitittu toimettomuudesta, eikä eduskunnankaan kulttuuriaktiivisuudesta ole löydetty kehumista.
Tilanne ei ole näin yksiselitteinen, sillä ajoittaisista vaikeuksista huolimatta valtiovalta selvästi tunnisti alaa vaivanneet puutteet ja koetti eri tavoin, muun muassa komiteoiden avulla, löytää ongelmiin ratkaisuja. Uudistusten toteuttaminen tuotti useimmiten kuitenkin ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, mikä synnytti käsityksen valtiovallan toimettomuudesta.
Mertasen tutkimuksessa tarkastellaan mainitun ajanjakson suomalaista kulttuuri- ja taidepolitiikkaa. Keskiöön on nostettu erityisesti valtion taidelautakunnat sekä eduskunta. Työssä selvitetään, millaista kulttuuripolitiikkaa kyseiset tahot harjoittivat ja mistä lähtökohdista. Samalla annetaan vastaus kysymykseen, oliko aikakauden kulttuuripolitiikka todella niin passiivista kuin usein on väitetty.
Kyseessä on ensimmäinen aikakauden kulttuuripolitiikkaa alkuperäislähteiden kautta tarkasteleva tutkimus. Keskeisiä aineistoja ovat muun muassa lautakuntien sekä valtiopäivien asiakirjat.
Lataa julkaisun tiivistelmä (PDF)
Tutkimus on osa Cuporen suomalaisen kulttuuripolitiikan historiaa tarkastelevaa tutkimushanketta.
Julkaisua myy ja välittää Yliopistopaino.
Cuporen julkaisut
CUPORE
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C 137
00180 Helsinki
Puh. 09 7746 0441
Fax. 09 7746 0437