Monikulttuurisuutta ja kulttuuripolitiikkaa koskevaa käsitteitä

 

Monikulttuurisuuteen liittyvä terminologiasta ei ole olemassa yksimielisyyttä. Monien käsitteiden määritelmistä kiistellään jatkuvasti. Alla olevan listan tarkoituksena on tarjota yleiskuvaus aihepiiriin liittyvistä keskeisistä käsitteistä ja esittää joitain määritelmiä. Ehdotuksia uusista käsitteistä  ja kommentteja määritelmistä otetaan mielellään vastaan.

 

Alkuperäiskansa

 

Alkuperäiskansaa voidaan pitää yhtenä erikoistapauksena kansainvälisoikeudellisesti tunnustetusta etnisestä ryhmästä. Toisinaan niitä kutsutaan myös valtiottomiksi kansakunniksi tai ensimmäisiksi kansakunniksi. YK:n alaisen kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksessa 169 (1989) alkuperäiskansa määritellään siten, että alkuperäiskansat ovat "itsenäisissä valtioissa asuvia kansoja (peoples), joita pidetään alkuperäisinä siksi, että ne polveutuvat väestöstä, joka asutti kyseistä valtiota tai maantieteellistä aluetta, johon valtio kuuluu, valloituksen tai asuttamisen tai nykyisten rajojen asettamisen aikaan, ja jotka edelleen säilyttävät, laillisesta asemastaan riippumatta, joitakin tai kaikkia omia sosiaalisia, kulttuurisia ja poliittisia instituutioitaan" (ks. Valtonen 1995, 121). Saamelaisia pidetään yleensä Euroopan ainoana alkuperäiskansana.

 

Empowerment

Englannin kielen termiä empowerment on käännetty suomen kielelle monin eri tavoin. On puhuttu esimerkiksi voimaantumisesta, valtaistumisesta ja voimavaraistumisesta. Yhteistä näille on ajatus heikompiosaisten ja syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien yhteisöjen tai yksilöiden oman päätäntävallan ja voimavarojen lisääntymisestä. Empowermentin prosessissa valta ja vaikutusmahdollisuudet omaan elämään liittyvissä asioissa sekä yleinen elämänhallinta lisääntyvät.

 

Etnisyys

Etnisyyttä ja kulttuuria käytetään nykyään usein toistensa synonyymeina. Erik Allardtin (1981) tunnetun muotoilun mukaisesti ”etninen ryhmä on joukko ihmisiä, joilla on joitakin kulttuurisia, kielellisiä tai rodullisia erikoispiirteitä ja joilla ainakin osittain on yhteinen alkuperä ja jotka tuntevat kuuluvansa yhteen.” Etnisyydessä keskeistä on kuitenkin ajatus (todellisesta tai kuvitellusta) yhteisestä taustasta, historiasta tai alkuperästä, joka erottaa ihmisiä toisistaan, vaikka kulttuuriset piirteet ja ominaisuudet olisivat samanlaisia. Nykykäsityksen mukaan rotuja selkeästi toisistaan erotettavissa olevina fyysisinä kategorioina ei ole olemassa.

 

Hybridi

Hybridin käsitettä on käytetty ilmiöistä, joissa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla aineksia ja vaikutteita usemmasta kuin yhdestä ja tavallisesti toisistaan erillisestä lähteestä. Kultuurintutkimuksessa hybridiys on nostettu esille jäykkiä kategorioita rikkovana ja tarkkarajaisen erillisyyden ja historiallisen staattisuuden ajatuksia haastavana käsitteenä. (Ks. esim. Huttunen, Löytty & Rastas 2005)

 

Identiteetti

Identiteetti voidaan ymmärtää käsityksenä itsestä: samana säilymisestä ajan kulumisesta huolimatta, eroista suhteessa muihin ihmisiin sekä ihmisryhmien tapauksessa yhtenäisyydestä sisäisistä eroista huolimatta. Identiteetti voidaan ymmärtää esimerkiksi psykologisesti ihmisten "päänsisäisinä" ajatuksina ja käsityksinä, sosiaalisesti ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa muodostuvina ja muuttuvina kokonaisuuksina sekä diskursiivisesti ennen muuta kielellisessä ilmaisussa ja kommunikaatiossa rakentuvina käsityksinä ja kokemuksina minusta, meistä ja muista. (Ks. esim. Hall 1999; Saukkonen 1999; Verkuyten 2005.)

 

Kaanon

Eri maissa on viime vuosina laadittu kirjallisuuden, kulttuurin ja kansallisen historian kaanoneita. Esimerkiksi Tanskassa kulttuurikaanonin tarkoituksena oli mm. toimia laadun mittapuuna ja herättää keskustelua, johdattaa Tanskan taiteeseen ja kulttuuriin, esitellä Tanskan kulttuuriperinnön korkeatasoisia elementtejä, tehdä ihmisiä tietoiseksi identiteetistään ja kulttuurihistoriasta, lisätä tietoisuutta Tanskan ja tanskalaisten erityispiirteistä sekä vahvistaa yhteisöllistä yhteenkuuluvutta. Hannele Koivusen ja Leena Marsion (2006) mukaan taiteessa ja kulttuurissa kaanon tarkoittaa yhtäältä ohjeellisten, sitovien, erityisen arvovaltaisten, aitojen, tärkeimpien tai parhaiden teosten kokoelmaa. Toisaalta se voi tarkoittaa taiteellisen kuvaamisen tai ilmaisun sääntöjä, mittasuhteita, kaavoja ja kuvaamistapoja tietyllä taiteen tai kulttuurin alueella. Kulttuurinen monimuotoisuus tuottaa usein vaikeuksia soveltaa yksiselittäisiä laadun sääntöjä ja mittareita.

 

Kantaväestö

Kantaväestöllä tarkoitetaan yleensä sitä osaa väestöstä, jolla on pitkäaikainen historia maassa ja joka jakaa kansalliseen identiteettiin liitetyt kulttuuripiirteet. Kantaväestö näyttäytyy näin erityisesti maahanmuuttajien tai uusien tulokkaiden vastakohtana ilman, että tarvitsee käyttää kansallisuuteen suoraan viittaavaa ilmaisua (esim. suomalaiset). Kantaväestö ulkopuolelle määritellään usein myös kansalliset ja historialliset vähemmistöt sekä alkuperäiskansat, joskin tämä rajaus tehdään yleensä epäsuorasti tai "rivien välissä".

 

Kolmas tila

Viimeaikaisessa identiteettejä koskevassa keskustelussa on nostettu usein esille kolmannen tilan (third space) käsite, jonka taustalla on kritiikki valistuksen aateperinnöstä ammentavaa modernia filosofiaa kohtaan. Sitä on kehitelty eri tavoin esimerkiksi feminismin, kriittisen teorian ja post-kolonialistisen teorian harrastajien piirissä sekä etiikkaa ja estetiikkaa koskevien pohdintojen yhteydessä. Kolmannella tilalla voidaan tarkoittaa varsin erilaisia asioita, mutta useimmissa keskeistä on kiistää olemuksellinen tarkkarajaisuus ja dualistinen ajattelumalli. Joko-tai -ajattelu halutaan korvata sekä-että -ajattelulla. Homi K. Bhabhan mukaan kolmas tila synnyttää uusia auktoriteettirakenteita ja poliittisia aloitteita, joita perinteinen ajattelutapa ei kykene kunnolla ymmärtämään. (Ks. esim. Bhabha 1994; Hannula 2001). Käytännössä kolmannen tilan problematiikka on ajankohtainen esimerkiksi maahanmuuttajien jälkeläisten tapauksessa.

 

Kotoutuminen ja kotouttaminen

Suomessa käytetään maahanmuuttajien integroitumisesta usein käsitettä kotoutuminen. Kotoutumisella tarkoitetaan Suomessa maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen ja kotouttamisella viranomaisten järjestämiä kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja voimavaroja (ks. laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta, 1999).

 

Kulttuurienvälinen kohtaaminen, dialogi ja kompetenssi

Kulttuurienvälinen tai interkulttuurinen kohtaaminen ja vuorovaikutus voi toteutua monella eri tavalla. Se voi voi olla yksilöllistä, kun eri väestöryhmiin kuuluvat ihmiset tapaavat toisiaan. Se voi tapahtua myös kollektiivisesti silloin kun suurempi joukko ihmisiä erilaisista taustoista kokoontuu yhteen ja vaihtaa ajatuksia tai mielipiteitä, tai kun dialogia käydään ryhmien tunnustettujen edustajien kautta. Kulttuurienvälinen dialogi voi taiteen ja kulttuurin kentällä pitää sisällään esimerkiksi julkisia ja yksityisiä kulttuurisia ja taiteellisia aloitteita, jotka saattavat maahanmuuttaja- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia yksilöitä ja ryhmiä yhteen kantaväestön kanssa monisuuntaiseen kommunikaatioprosessiin. Usein näiden tavoitteena on kiinnittää huomiota vallan ja vaikutusmahdollisuuksien epätasaiseen jakautumiseen sekä edesauttaa kiinteistä ja jyrkkärajaisista identiteeteistä irtipääsyä. (ks. esim. Council of Europe/ERICarts: "Compendium of Cultural Policies and Trends in Europe", 8th edition 2007. <http://www.culturalpolicies.net/web/intercultural-dialogue.php>) Kulttuurienvälinen tai interculttuurinen kompetenssi voidaan ymmärtää Dragan Klaicia (2001) mukaillen esimerkiksi erilaisten laitosten toimintaan ja sen suunnitteluun liittyväksi mentaliteetiksi, jonka keskeisiä osatekijöitä ovat kunnioitus ja uteliaisuus toisia kulttuureja ja ympäröivien kulttuurien moninaisuutta kohtaan, halu hakeutua kestäviin ja luoviin kulttuurienvälisen kohtaamisen prosesseihin ja tapahtumiin sekä oletus siitä, että monimuotoisuus ja vuorovaikutus rikastuttavat ihmisten ja ihmisryhmien elämää.

 

Kulttuurinen kansalaisuus

Kansalaisuuden käsite on perinteisesti liitetty yksilöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin tietyssä valtiossa. Tätä kansalaisuuskäsitystä on viime aikoina pyritty laajentamaan, ja siinä yhteydessä on alettu puhua myös kulttuurisesta kansalaisuudesta. Esimerkiksi Sinikka Sassin (2000, 41) mukaan siinä on keskeistä yhteisöjen jäsenyys sekä jäsenyydestä poissulkemisen mekanismit. Colin Mercerin (2002) mukaan kulttuuripolitiikassakin on sikäli kysymys kansalaisuudesta, että siinä jaetaan resursseja, jotka määrittävät, mahdollistavat, rajaavat ja muokkaavat ihmisten identiteettejä. Toisaalta kulttuurisen kansalaisuuden kautta on haettu vastinparia poliittiselle ja taloudelliselle kansalaisuudelle korostamalla ihmisten erityisiä kulttuurisia ja sivistyksellisiä aktiviteetteja tietyssä yhteiskunnassa.

 

Kulttuurinen lukutaito

Keskustelua kulttuurisesta lukutaidosta herätti 1980-luvulla erityisesti E. D. Hirsch teoksellaan Cultural Literacy: What Every American Needs To Know, jonka taustalla oli huolestuneisuus lukutaidon kehityksestä ja koulutuksen laadusta. Viime vuosina käsite on liitetty laajemmin erityisesti kommunikaation ja kehityksen ongelmiin kulttuurisesti monimuotoisissa yhteiskunnissa ja paikkakunnilla. Charles Landry ja kumppanit (2007) esimerkiksi tarkoittaa kulttuurisella lukutaidolla kykyä lukea, ymmärtää ja löytää erilaisten kulttuurien merkityksiä sekä tämän seurauksena kykyä arvioida, verrata ja "dekoodata" eri kulttuureja, jotka ovat kietoutuneet toisiinsa tietyssä paikassa. Hänen mukaansa se on eräänlaista kulttuurista pääomaa, joka mahdollistaa hienovaraisen ja tuloksellisen toiminnan sellaisessa maailmassa, jota luonnehtii monimuotoisuus ja jossa on vaikea menestyä ilman taitoa ymmärtää erilaisuutta. Kulttuurista lukutaitoa tarvitsevat sekä kantaväestö että erilaiset vähemmistö- ja muut ryhmät.

 

Kulttuuriset oikeudet

Kulttuuriset oikeudet voidaan nähdä osana yleisiä ihmisoikeuksia sekä yhtenä perusoikeuksien alakategoriana. Ilkka Heiskanen ja Ritva Mitchell (2002) ovat esittäneet keskeisinä vähemmistökulttuuriin kuuluvina oikeuksina esimerkiksi seuraavat oikeudet: oikeuden valita oma kulttuurinsa, oikeuden kuulua tai olla kuulumatta johonkin kulttuuriin; oikeuden luovan työn ja kulttuuritoiminnan perusvapauksiin (ilmaisunvapaus, yksityisyyden suoja ja tekijänoikeudet henkisen työn tuloksiin); oikeuden nauttia kulttuurisen yhteisön jäsenenä oman kulttuurinsa ulkopuolisten henkilöiden kunnioitusta; oikeuden tasa-arvoiseen osallistumiseen ja toimintamahdollisuuksiin sekä oman vähemmistö- että myös enemmistökulttuurin piirissä; edellisen edellyttämän oikeuden riittäviin taloudellisiin ja koulutuksellisiin voimavaroihin, oikeuden osallistua oman ja valtakulttuurin kulttuuripolitiikan suunnitteluun, päätöksentekoon ja toimeenpanoon sekä oikeuden osallistua oman ja valtakulttuurin suojeluun ja säilyttämiseen sekä niiden tietoiseen kehittämistyöhön.

 

Ksenofobia ja ksenofilia

Ksenofobia tarkoittaa kirjaimellisesti vieraanpelkoa, mutta nykyisin käsitettä käytetään yleisemmin tarkoittamaan ulkomaalaisvastaisuutta, muukalaiskielteisyyttä tai vihamielisyyttä erilaisina pidettäviä ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan. Ksenofilialla viitataan puolestaan vieraaseen tai toisenlaiseen kohdistuvaan suopeuteen, ihailuun tai rakkauteen. Ksenofobia ja ksenofilia saattavat kuitenkin olla hyvin samanlaisia tiedostamisen, tuntemisen ja käyttäytymisen malleja siinä, että molemmissa korostetaan kohteen erilaisuutta suhteessa havainnoijaan. (Ks. esim. Löytty 2005)

 

Kulttuurinen moninaisuus ja monimuotoisuus

Kulttuurinen monimuotoisuus on käännös englanninkielisestä termistä cultural diversity tai ruotsinkielisesta ilmaisusta kulturell mångfald. Se voidaan ymmärtää laajemmassa ja suppeammassa merkityksessä. Unescon vuonna 2001 hyväksymässä kulttuurista moninaisuutta koskevassa yleismaailmallisessa julistuksessa se ilmenee ihmiskunnan yhteisenä perintönä. "Kulttuuri on muodoltaan erilaista eri aikoina ja eri paikoissa. Tämä moninaisuus ilmenee niiden ryhmien ja yhteiskuntien identiteettien ainutlaatuisuudessa ja moninaisuudessa, joista ihmiskunta koostuu. Vuorovaikutuksen, uudistusten ja luovuuden lähteenä kulttuurinen moninaisuus on yhtä välttämätön ihmiskunnalle kuin luonnon moninaisuus on luonnolle. Näin ollen kyse on ihmiskunnan yhteisestä perinnöstä, joka tulee tunnistaa ja jota tulee vahvistaa nykypolven ja tulevien sukupolvien parhaaksi."

 

Suomen ja Euroopan unionin ratifioimassa sopimuksessa kulttuuri-ilmausten moninaisuuden suojelusta (2005) perusajatuksena on puolestaan kulttuurituotteiden ja -palveluiden erityisluonteen tunnustaminen niin kulttuuriarvojen välittäjinä kuin kansainvälisen kaupan kohteina. Ruotsin kulttuurineuvosto (Kulturrådet) pyrkii kulttuurisella monimuotoisuudella puolestaan kuvaamaan kulttuurielämää, jota leimaa useiden kulttuuristen ilmaisumuotojen rikas tarjonta ja joka on mahdollisimman monien saavutettavissa riippumatta sukupuolesta, iästä, koulutuksesta sekä etnisestä tai muusta taustasta. Monimuotoisuus liittyy myös kulttuurielämään, joka ylittää niin sosiaalisia kuin maantieteellisiäkin rajoja.

 

Usein kulttuurisella monimuotoisuudella viitataan kuitenkin rajallisemmassa mielessä sekä perinteisten vähemmistöjen että maahanmuuton tuottamaan etniseen ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Tätä rajausta noudatetaan myös näillä Cuporen monikulttuurisuussivuilla. Kulttuurisen moninaisuuden edistäminen on puolestaan Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön tutkimuksen ja asiantuntijatyön keskeinen painopistealue.

 

Laatu: kontekstuaalinen tai eriytetty

Laatukäsite on kontekstuaalinen tai eriytetty silloin kun laatu ja sen arviointi yhdistetään esimerkiksi johonkin traditioon tai tietyn taidemuodon omiin esteettisiin käsityksiin yleispätevästi sovellettavan laatukäsityksen sijasta. Tätä on hyödynnetty eri taiteen alojen sisäisessä arvionnissa, mutta myös kulttuurisesti monimuotoisissa olosuhteissa.

 

Maahanmuuttaja

Maahanmuuttaja on konkreettisesti ihminen, joka muuttaa johonkin maahan. Käytännössä käsitettä käytetään kuitenkin vielä pitkään muuton jälkeenkin ja jossain määrin kyseenalaisesti puhutaan jopa toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajista, vaikka he ovat syntyneet asuinmaassaan. Maahanmuutto on itsessään monimuotoinen ilmiö: maahanmuuttajiin kuuluu esimerkiksi työn tai opiskelun vuoksi liikkuvia, perheitä perustavia ja yhdistäviä ihmisiä sekä pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. (Ks. esim. Forsander 2004.) Aikaisemmin suomen kielellä puhuttiin myös siirtolaisista, jolla tarkoitettiin etenkin Suomesta esimerkiksi Ruotsiin ja Pohjois-Amerikkaan muuttaneita ihmisiä.

 

Monikulttuurisuus

Monikulttuurisuudella voidaan tarkoittaa hyvin erilaisia asioita. Voidaan puhua ideologisesta monikulttuurisuudesta, kun ajatellaan, että on koko yhteiskunnan ja sen jäsenten kannalta hyvä asia, jos erilaisilla etnisillä ja/tai kulttuurisilla yhteisöillä on mahdollisimman laajat kulttuuriset oikeudet ja toimintavapaudet. Poliittisena käytäntönä monikulttuurisuus tarkoittaa sellaisia poliittisia linjauksia, lainsäädäntöä ja muita toimenpiteitä, jotka tuottavat ja ylläpitävät yhteiskuntaan toisistaa suhteellisen erillisia etnisiä ja/tai kulttuurisia yhteisöjä. Tällaista politiikkaa harjoittivat Euroopan maista 1980- ja 1990-luvulla Ruotsi, Britannia ja Alankomaat, kukin omalla tavallaan. Väestötieteellisenä tosiasiana demografinen monikulttuurisuus tarkoittaa puolestaan sen seikan hyväksymistä, että yhteiskunta sisältää ihmisiä, joiden käsitys etnisestä yhteenkuuluvuudesta ja kulttuurisista piirteistä ja ominaisuuksista poikkeavat toisistaan ja että yhteiskuntaan muodostuu näiden erojen varaan rakentuvia yhteisöjä. (Ks. esim. Huttunen, Löytty & Rastas 2005.)

 

Moninaisuuden hallinta

Moninaisuuden hallinta on käännös englanninkielisestä termistä diversity management. Myös sillä voidaan tarkoittaa monia eri asioita riippuen siitä, miten moninaisuus ymmärretään. Moninaisuuden hallinta voidaan ymmärtää esimerkiksi sellaisina sääntöinä ja menettelytapoina, joiden avulla voidaa poistaa ja ehkäistä rasismia ja syrjintää sekä saada esille suurimmat mahdolliset edut ja hyödyt organisaatiossa, jonka henkilökunta on etnisesti ja/tai kulttuurisesti monimuotoinen. (Ks. esim. Euroopan komission syrjinnän vastaisesta ohjelmasta <http://www.stop-discrimination.info/6373.0.html>

 

Osallistuminen ja osallisuus

Taiteeseen ja kulttuuriin osallistumista pidetään usein yhtenä sosiaalisen tasa-arvon toteutumisen merkkinä. Osallistuminen voidaan nähdä esimerkiksi taiteen tekemisenä, taide- ja kulttuuritapahtumissa käymisenä sekä kulttuurituotteiden ja palvelujen kuluttamisena. Olennainen osallistumisen taso liittyy mahdollisuuteen olla mukana myös kulttuuripolitiikan suunnittelu-, valmistelu- ja päätöksentekoelimissä. Viime vuosina on alettu korostaa osallistumisen ohella myös osallisuutta. Osallisuudella tarkoitetaan tällöin esimerkiksi yhteenkuuluvuuden tunnetta, kokemusta jäsenyydestä yhteisössä tai yhteiskunnassa ja mukanaoloa päätöksenteon ja toiminnan prosesseissa. (Ks. esim. Bäcklund, Häkli & Schulman 2002.)

 

Rasismi

Timo Makkonen (2000) on jakanut rasismin kolmeen pääulottuvuuteen: ideologiaan, toimintaan ja olosuhteeseen. Ideologisella rasismilla tarkoitetaan tällöin perinteisemmässä mielessä aatetta tai ajattelutapaa, jonka mukaan ihmiset voidaan jakaa biologisiin ja sosiaalisiin ominaisuuksiin pohjautuviin rotuihin syntyperänsä perusteella. Nämä rodulliset luokat voidaan puolestaan asettaa hierarkkiseen järjestykseen, joka ilmentää eri rotuihin kuuluvien taipumuksia, lahjakkuuksia ja käyttäytymistä. Tässä ”klassisessa” rasismissa yksilöllä ei ole mitään mahdollisuuksia ottaa etäisyyttä rodulliseen kategoriaansa, vaan erilaisuus ja myös eriarvoisuus määräytyvät deterministisesti polveutumisesta ja fyysisistä eroista.

 

Rasistisen ideologian uudempi muoto korostaa fyysisten erojen sijaan kulttuurisia eroavuuksia. ”Kulttuurirasismi” tulkitsee kulttuurit primordialistisesti, ikiaikaisena (tai vähintään hyvin vanhoina) ja suhteellisen muuttumattomina kokonaisuuksina, jotka myös määräävät pitkälle yksilöiden käyttäytymistä ja taipumuksia. Determinismi on kuitenkin väljempää kuin klassisen rasismin tapauksessa, koska ajattelutapa sallii usein (joskaan ei aina) siirtymisen yhdestä kulttuurista toiseen sekä hyväksyy tietyn historiallisen muutoksen mahdollisuuden. Perusasenne voi kuitenkin olla samankaltainen, ellei jopa jyrkempi. Eri kulttuureihin kuuluvien ihmisten rauhanomaista yhdessä elämistä saatetaan pitää vaikeana tai mahdottomana. Joitain kulttuureja pidetään kykenemättöminä demokratisoitumaan ja niiden jäseniä elämään nykyaikaisten eurooppalaisten arvojen ja normien mukaisesti.

 

Peilikuvaedustus

Eduskuntaa kutsutaan pienoiskuvaksi kansasta, ja yleisemmin politiikassa esitetään toisinaan käsityksiä, jonka mukaan julkisten laitosten ja palvelujen tulisi esimerkiksi henkilöstönsä ja toimintansa puolesta heijastaa tai reflektoida väestön sosiaalisia, taloudellisia, etnisiä ja kulttuurisia rakenteita. Kulttuuripolitiikassa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että eri väestöryhmillä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon taiteen ja kulttuurin alueella ja että julkisesti tuetun kulttuuritarjonnan tulee vastata yhteiskunnan etnistä ja kulttuurista monimuotoisuutta. Esimerkiksi Alankomaiden kulttuuripolitiikan historiassa peilautumisperiaate on vahvasti kietoutunut yhteen taiteen laatua ja autonomiaa korostavien periaatteiden kanssa.

 

Reilu kulttuuri

Reilussa kulttuurissa on kyse kulttuurin ja kulttuuripolitiikan eettisestä ulottuvuudesta. Reilu kulttuuri merkitsee kulttuuristen oikeuksien toteutumista ja osallisuutta kulttuuriseen merkityksenantoon ikään, sukupuoleen, vähemmistöasemaan, kieleen, vammaisuuteen, etniseen, uskonnolliseen tai kulttuuriseen taustaan katsomatta. Reilun kulttuurin ulottuvuuksia ovat pääsy ihmiskunnan ja oman kulttuuripiirin traditioon, fyysinen, alueellinen ja kulttuurinen saavutettavuus ja saatavuus, kulttuuritarjonnan moninaisuus ja osuvuus, kulttuuritarjontaan osallistuminen sekä mahdollisuus, osallisuus ja kyky kulttuuriseen itseilmaisuun ja merkitystuotantoon. (Koivunen & Marsio 2006)

 

Saavutettavuus
Erilaisten vähemmistöryhmien osalta puhutaan usein julkisten palveluiden saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Saatavuus voidaan tällöin ymmärtää kulttuuristen tuotteiden ja palveluiden tarjolla olona ja saavutettavuus tosiasiallisina mahdollisuuksina käyttää palveluita sekä nauttia taiteesta ja kulttuurista. Saavutettavuudella voidaan nähdä olevan ainakin seuraavia ulottuvuuksia: fyysinen saavutettavuus, asenteellinen saavutettavuus, saavutettavuus eri aistien avulla, tiedollinen saavutettavuus, tiedottamisen saavutettavuus, taloudellinen saavutettavuus, sosiaalinen ja kulttuurinen saavutettavuus sekä päätöksenteon saavutettavuus. (Ks. esimerkiksi opetusministeriön taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta koskeva toimenpideohjelma, <http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2006/liitteet/opm_18_opm6.pdf?lang=fi>

Syrjintä: suora, rakenteellinen

Yhdenvertaisuuslain (21/2004) mukaan Suomessa ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sukupuoleen perustuvasta syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986). Syrjinnällä tarkoitetaan: 1) sitä, että jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa (välitön syrjintä); 2) sitä, että näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa jonkun erityisen epäedulliseen asemaan muihin vertailun kohteena oleviin nähden, paitsi jos säännöksellä, perusteella tai käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia (välillinen syrjintä); 3) henkilön tai ihmisryhmän arvon ja koskemattomuuden tarkoituksellista tai tosiasiallista loukkaamista siten, että luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri (häirintä); 4) ohjetta tai käskyä syrjiä.

Tuoreessa ruotsalaisselvityksessä rakenteellinen syrjintä määriteltiin siten, että se sisälsi eri instituutioiden ja muiden yhteiskuntarakenteiden sekä näkyvät että piilevät ja sekä tarkoitukselliset että tahattomat säännöt, normit, rutiinit, vakiintuneet suhtautumistavat sekä käyttäytymismallit, jotka estävät etnisiä tai uskonnollisia vähemmistöjä saavuttamasta yhtäläisiä oikeuksia ja mahdollisuuksia väestön enemmistön kanssa. (SOU 2005, 21.)

 

Toiseus

Toiseudessa on kyse eroista, mutta kaikki erot eivät muodosta toiseutta syvällisemmässä ja poliittisesti merkityksellisemmässä mielessä. Olli Löytyn (2005) mukaan toiseuden käsitteen avulla jäsennetään suhdetta tutun ja vieraan sekä normin ja poikkeuksen välillä. Sen ytimessä on usein pelkän eron lisäksi valtasuhde, jossa joku tai jokin ymmärretään myös toista alemmaksi tai alempiarvoiseksi. Toiseuden käsitteen kautta onkin Löytyn mukaan pyritty paljastamaan ja purkamaan valtahierarkioita ja siten lisäämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Vastaavasti voidaan kutsua toiseuttamiseksi niitä käytäntöjä, joissa eroja korostetaan ja olemuksellistetaan ja niihin liitetään vahvoja positiivisia ja negatiivisia arvostuksia.

 

Uussuomalainen, suomenmaalainen, siirtolainen

Eri maissa on etsitty erilaisia vaihtoehtoja kuvata ihmisiä, jotka ovat muuttaneet maahan, asuvat siinä enemmän tai vähemmän pysyvästi, mutta jotka etnisen taustansa, kielensä, uskontonsa tai tapakulttuurinsa puolesta poikkeavat kantaväestöstä tai valtakulttuurista. Englannin kielessä on käytetty esimerkiksi termiä newcomer, Alankomaissa on puhuttu "alloktoneista" ja pohjoismaissa on käytetty ilmaisua "ihmiset joilla on jokin muu etninen tausta (kuin esimerkiksi ruotsalainen). Suomessa teatteriohjaaja Ritva Siikala on esittänyt uussuomalaisen käsitettä, tutkija Outi Lepola (2000) puolestaan suomenmaalaista. Jotkut ovat myös esittäneet siirtolaisen käsitteen palauttamista käyttöön.

 

Valtakulttuuri

Kulttuuriset rakenteet ja yhteisöt tietyssä yhteiskunnassa jaetaan usein enemmistöön ja vähemmistöihin. Usein on niin, että määrällisellä enemmistöllä on myös johtava rooli yhteiskunnan kulttuurisen identiteetin kannalta sekä esimerkiksi taiteen ja kulttuurin kentän julkisessa tarjonnassa ja maisemassa. Joissain tapauksissa jollain kulttuurisella ryhmällä voi kuitenkin eri syistä olla valtakulttuurin tai johtavan kulttuurin asema, vaikka sillä ei olisikaan takanaan määrällistä enemmistöä koko väestöstä.

 

LÄHTEET

 

Allardt, Erik & Starck, Christian: Vähemmistö, kieli ja yhteiskunta. Suomenruotsalaiset vertailevasta näkökulmasta. WSOY, Porvoo ym. 1981.

 

Bhabha, Homi K. (1994) Location of Culture, (Routledge, London).

 

Bäcklund, Pia, Häkli, Jouni & Schulman, Harry (toim.) (2002) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa, (Gaudeamus, Helsinki).

 

Forsander, Annika (2004) Maahanmuuton merkitys väestökehityksen kannalta. Teoksessa: Väestökehitykseen vaikuttaminen – tulisiko syntyvyyttä ja maahanmuuttoa lisätä? Tulevaisuusselonteon liiteraportti 2, (Valtioneuvoston kanslia, Helsinki).

 

Hall, Stuart (1994) Identiteetti. Mikko Lehtonen ja Juha Herkman (toim.), Vastapaino, Tampere).

 

Hannula, Mika (2001) Kolmas tila. Väärinymmärtäminen eettisenä lähtökohtana, (Kuvataideakatemia, Helsinki.

 

Heiskanen, Ilkka and Mitchell, Ritva (2002) ”Kulttuurivähemmistöt, monikulttuurisuus ja kulttuurioikeudet”, Teoksessa Heiskanen, I., Kangas, A. and Mitchell, R., eds., Taiteen ja kulttuurin kentät: perusrakenteet, hallinta, lainsäädäntö ja uudet haasteet, (Tietosanoma, Helsinki).

 

Hirsch, Eric Donald, Jr. (1987) Cultural literacy : what every American needs to know, (Houghton Mifflin, Boston).

 

Huttunen, Laura, Löytty, Olli & Rastas, Anna (2005) Suomalainen monikulttuurisuus. Paikallisia ja ylikansallisia suhteita. Teoksessa Rastas A., Huttunen L. & Löytty O. (toim.) Suomalainen vieraskirja. Kuinka käsitellä monikulttuurisuutta, (Vastapaino, Helsinki).

 

Koivunen, Hannele & Marsio, Leena (2006) Reilu kulttuuri? Kulttuuripolitiikan eettinen ulottuvuus ja kulttuuriset oikeudet. Opetusministeriön julkaisuja 2006:50, (Opetusministeriö, Helsinki).

 

Wood, Phil, Landry, Charles & Bloomfield, Jude (2007) The Intercultural City. Making the Most of Diversity, (Earthscan, London, ilmestyy).

 

Lepola, Outi (2000) Ulkomaalaisesta suomenmaalaiseksi. Monikulttuurisuus, kansalaisuus ja suomalaisuus 1990-luvun maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa, (SKS, Helsinki).

 

Löytty, Olli (2005) Toiseus. Teoksessa Rastas A., Huttunen L. & Löytty O. (toim.) Suomalainen vieraskirja. Kuinka käsitellä monikulttuurisuutta, (Vastapaino, Helsinki).

 

Makkonen, Timo (2000) Rasismi Suomessa 2000, (Ihmisoikeusliitto, Helsinki).

 

Mercer, Colin (2002) Towards Cultural Citizenship: Tools for Cultural Policy and Development, (The Bank of Sweden Tercentiary Foundation & Gidlunds Förlag, Stockholm)

 

Saukkonen, Pasi (1999) Suomi, Alankomaat ja kansallisvaltion identiteettipolitiikka. Tutkimus kansallisen identiteetin poliittisuudesta, empiirinen sovellutus suomalaisiin ja hollantilaisiin teksteihin, (SKS, Helsinki).

 

Sassi, Sinikka (2000) Verkko kansalaisyhteiskunnan käytössä. Tutkimus Internetistä ja uusista politiikan muodoista, (Viestinnän laitos, Helsingin yliopisto, Helsinki).

 

SOU (2005) Det blågula glashuset. Strukturell diskriminering i Sverige. Betänkande av Utredningen om strukturell diskriminering på grund av etnisk eller religiös tillhörighet, (Statens offentliga utredningar, Stockholm).

 

Valtonen, Pekka (2005) Etnisyys ja kansakunta. Teoksessa Pakkasvirta, J. & Saukkonen, P. (toim.) Nationalismit (WSOY, Helsinki).

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Takaisin edelliselle sivulle