

![]()
Arviointi ja itsearviointi
Säätiötä perustettaessa sovittiin, että Cuporen tavoitteita ja toimintoja arvioidaan perusteellisesti kahden toimintakauden jälkeen. Arviointi aloitettiin vuonna 2009 itsearvioinnilla, jonka tuloksena syntynyt raportti luovutettiin opetusministeriölle marraskuussa 2009.
Saman vuoden joulukuussa opetusministeriö nimesi säätiön toiminnan arviointia varten ulkopuolisen arviointiryhmän, johon kuuluivat filosofian maisteri Risto Kivelä (pj.), professori Pertti Alasuutari (j.) ja kehitysjohtaja Susanna Pettersson (j). Arviointiryhmä luovutti raporttinsa opetus- ja kulttuuriministeriölle toukokuussa 2010.
Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön Cuporen itsearviointiraportti (PDF)
Cuporen arviointiryhmän raportti (PDF)
Toimijat
Henkilökunta
Hallitus
Neuvottelukunta
Toiminnan muodot
CUPORE
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C 137
00180 Helsinki
Puh. 09 7746 0441
Fax. 09 7746 0437