cupore - kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö


tutkimus

 

Esittävän taiteen vapaat ryhmät

 

Suomessa vuosina 2007–2011 voimassa olleissa hallitusohjelmissa oli maininta sekä kulttuuri- ja taidelaitosten aseman että taiteen vapaan kentän toimijoiden toimintamahdollisuuksien turvaamisesta. Muuttunut teatteri- ja orkesterilaki tuli voimaan 2008, minkä johdosta valtionosuutta nauttivien teattereiden, orkestereiden ja museoiden rahoitusta vahvistettiin. Vapaan kentän osalta opetus- ja kulttuuriministeriö asetti vuonna 2010 työryhmän, jonka tehtävänä oli esittää näkökulmia vapaan kentän ammattilaisryhmien toimintaedellytysten parantamiseksi.

 

Cuporen tutkijat Vilja Ruokolainen ja Anu Oinaala tekivät 1.5.–22.9.2010 ministeriön asettaman työryhmän käyttöön selvityksen vapaan kentän toimijoista esittävien taiteiden (teatteri, tanssi, performanssi, sirkus ja musiikki) alalla. Vapaalla kentällä tarkoitettiin teatteri- ja orkesterilain mukaista valtionosuutta saavien taidelaitosten ja ryhmien ulkopuolista toimintaa. Selvityksessä käsiteltiin taitelijoiden määrää, koulutusta ja työllistymistä sekä vapaan kentän ryhmien määrää, toimintaa, rahoitusta ja käytettävissä olevia tiloja. Selvityksen tiedot kerättiin tutkimus- ja tilastolähteistä sekä toiminta- ja projektiavustusta vuonna 2009 saaneiden ryhmien apurahaselvityksistä Taiteen keskustoimikunnalle. Lisäksi kerättiin kaksitoista casea teatterin, tanssin, esitys- ja performanssitaiteen ja sirkustaiteen toimivista ryhmistä ja tehtiin näille kirjallinen tai suullinen haastattelu.

 

Esittävän taiteen vapaat ryhmät -tutkimus syventää edellä mainittua selvitystä, ja se toimitetaan verkkojulkaisuksi vuoden 2012 keväällä. Tutkimusprojektissa työskentelevät Vilja Ruokolainen ja Anu Oinaala.

 

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiseksi suomalainen vapaa kenttä on esittävän taiteen aloilla muodostunut, millaisia toimintalogiikoita sillä toimivilla ryhmillä on, ja kuinka paljon sille työllistyy taiteilijoita.

 

Tutkimuksessa kuvataan kentän volyymia ja toimintalogiikkaa sekä määrällisten tarkastelujen että laajennetun esimerkkiaineiston avulla. Kentän piirteitä verrataan valtionosuutta saaviin toimijoihin sekä uusimpien tutkimusten valossa muiden Pohjoismaiden vapaisiin ryhmiin. Yhtenä mielenkiinnon kohteena on projektikohtaisten työryhmien muodostuminen ja toiminta. Tutkimuksessa keskitytään ryhmiin, sillä Taiteen Keskustoimikunnassa on samaan aikaan käynnissä Taiteilijan asema -tutkimus, joka tuottaa tietoa vapaan kentän toimijoista yksilötasolla.

 

Lisätietoja: Vilja Ruokolainen, vilja.ruokolainen[at]cupore.fi

 

 

Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin osion etusivulle

 

 

 

 
yhteystiedot

CUPORE
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C 137
00180 Helsinki
Puh. 09 7746 0441
Fax. 09 7746 0437

 

Lähetä palautetta
Kaapelitehdas