

Raija-Leena Loisa 2010. Rajoista mahdollisuuksiin. Luovan työn asema ja kerrannaisvaikutukset maakunnallisella alueella. Luovuuden barometri -tutkimushankkeen loppuraportti. Cuporen verkkojulkaisuja 5. ISBN 978-952-5573-30-5, ISSN 1796-9263
Vuosituhannen vaihteessa poliittisiin puheisiin ja ohjelmiin sekä akateemisiin tutkimuksiin ilmestyi sana luovuus. Voidaan puhua luovasta taloudesta, luovista toimialoista, luovasta luokasta. Kysymys on siitä, miten taiteet, kulttuuri ja elinkeinoelämä voisivat olla hyvässä vuorovaikutuksessa keskenään. Taiteilijan työ ymmärretään ikään kuin luovan työn prototyyppinä. Korostetaan myös, että luovuutta ei olisi syytä rajata vain taiteilijan etuoikeudeksi vaan sitä voi olla missä tahansa elämänpiirissä. Millaiseksi muodostuu luovan työn ydinjoukon – taiteilijoiden ja tieteentekijöiden - asema tämänkaltaisen ajattelun myötä?
Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakuntarahastot ovat osallistuneet tutkimushankkeellaan luovuudesta käytävään keskusteluun. Rajoista mahdollisuuksiin. Luovan työn asema ja kerrannaisvaikutukset maakunnallisella alueella –tutkimusraportissa tarkastellaan, mikä on luovan työn tekijöiden ydinjoukon tilanne kahdessa suomalaisessa maakunnassa.
Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kahden maakunnan eri taiteenaloilla toimivien taiteilijoiden ja tieteentekijöiden taloudellista asemaa sekä toimintamahdollisuuksia. Tavoitteena oli tehdä näkyväksi se, että myös maakunnissa tehdään sekä kansainvälisesti että valtakunnallisesti korkeatasoista ammattityötä eri taiteen- ja tieteenaloilla. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös taiteellisen työn heijastusvaikutuksia alueellisessa kehittämistyössä. Kyselyssä kartoitettiin, miten maakuntarahastot voisivat edistää alueillaan asuvien taiteilijoiden ja tieteentekijöiden asemaa. Tutkimuksella haettiin taiteilijoiden ja tieteentekijöiden palautetta rahastojen avustuspolitiikkaan ja ideoita heidän elin- ja työskentelyolosuhteidensa parantamiseen alueilla.
Tutkimuksessa on kerätty kyselyaineisto taiteilijoilta vuonna 2005 ja tieteentekijöiltä vuonna 2006. Tutkimus perustuu näin ensi käden tietoon tutkimuksen kohdejoukon tilanteesta.
Tutkimuksen tekijä on YTT Raija-Leena Loisa, joka on väitellyt kulttuuriteollisuudesta Jyväskylän yliopistossa Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksessa vuonna 2003.
Raija-Leena Loisa 2010. Rajoista mahdollisuuksiin. Luovan työn asema ja kerrannaisvaikutukset maakunnallisella alueella. (PDF)
Cuporen julkaisut
CUPORE
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 C 137
00180 Helsinki
Puh. 09 7746 0441
Fax. 09 7746 0437