Michelangelo ja prosenttitaide – onko julkisen taiteen vastustaminen luterilaisuuden perusasetus?

Pietarinkirkon ja sen vieressä sijaitsevan Sikstuksen kappelin rakentamista varten katolinen kirkko kävi mittavaa anekauppaa maailman suurimman uskonnollisen rakennuksen pystyttämiseksi. Samalla tuli mesenoitua yksi läntisen maailman suurimmista taideaarteista, kappelin sisäkattoa koristavat freskot. Jos tälle taideteokselle haluttaisiin laskea jokin hinta, saattaisi lopputulos nykyrahassa hirvittää. Selvää on, että taiteen osuus kattoi rakennuskuluista yli sen paljon puhutun prosentin. Taiteen prosenttiperiaatteella*) ei Sikstuksen kappeleita tietenkään rakenneta, eikä ole tarkoituskaan.

Prosenttiperiaate on kuitenkin viime aikoina ollut vastatuulessa, hallituksen taiteen prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihankkeesta huolimatta. Periaatteen jalkauttaminen kentälle takkuilee niin rakennuttajien kuin prosenttiperiaatteen laajentamisen kautta vahvemmin mukaan tulleiden sote-toimijoidenkin piirissä. Hyvääkin edistystä on paikoittain ja pistemäisesti tapahtunut, mutta suuret linjaukset ja laajempi kulttuurinmuutos on vielä tapahtumatta.

Myös Pietarinkirkon rakennuttamisella oli vastustajansa. Vastustuksesta oli myös konkreettisia seurauksia, joiden johdosta viime vuonna juhlimme reformaation 500-vuotisjuhlaa. Aivan vastaavia vastatoimia prosenttiperiaatteen kohdalla tuskin nähdään. Jonkin asteisen viivytystaistelun merkkejä ilmassa alkaa kuitenkin jo olemaan. Mistä hidastelu kumpuaa?

Mietiskelyyn ja äkkivääriin analogioihin taipuvaiset saattavatkin jo pohtia, onko luterilaisessa mielenlaadussa jotain sellaista, joka kuin luonnostaan vastustaa ”julkisen” ja ”virallisen” taiteen yhdistämistä suuriin rakennushankkeisiin. Onko kulttuuriperimässämme tunnereaktioksi varattu kammoksunta, kun puheeksi nousevat edes hieman perinteisestä kokoluokasta eroavat taide- ja kulttuurihankkeet?

Vaikka kulttuuristen ideoiden voima on suuri ja puoliintumisikä pitkä, voi viidensadan vuoden takaisten kokemusten liittäminen tämän päivän kulttuuripolitiikkaan olla kirjaimellisesti kaukaa haettua. Silti mieleen nousee epäilys kovasta lähtökitkasta protestanttisen koreilemattomuuden ja prosenttiperiaatetta koskevien ennakkoasenteiden yhteensovittamisessa. Prosenttiperiaatteen edistämisessä ja sen laajentamisessa on haluttu tuoda myös palvelut osaksi periaatteen soveltamismahdollisuuksia. Näin etenkin sote-puolen hankkeissa. Prosenttitaiteen ei tarvitse olla freskoja suurten tilojen kattoon, vaan se voi saada yhtä mielikuvituksellisia muotoja kuin taide ylipäätänsäkin. Tämän asian kommunikoiminen on lähitulevaisuudessakin kärkihankkeen solmukohtia.

*)Prosenttiperiaatteella tarkoitetaan sitä, että tietty osuus rakentamisbudjetista käytetään kohteessa taiteen hankintaan tai taiteelliseen suunnitteluun. Prosenttiperiaatteen laajentamisen tarkoituksena on luoda nykyisen rakennushankkeisiin kytkeytyvän prosenttiperiaatteen rinnalle uusi toimintatapa, jolla voidaan sujuvoittaa taide- ja kulttuurisisältöisten hyvinvointipalveluiden hankintaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Sen piirissä olisivat visuaalisten taiteiden lisäksi myös muut taiteenalat ja kulttuuri laajemminkin. (http://minedu.fi/prosenttitaide)

Eero Koski

Projektitutkija
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.