Cuporelle uusi hallitus

Cuporelle uusi hallitus

Cuporen taustaorganisaation eli Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön hallitus on vaihtunut. Hallitus määrittää Cuporen toimintojen yleiset suuntaviivat. 

Uusi hallitus kokoontui ensimmäistä kertaa 20.9.2018. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jyväskylän yliopiston professori Miikka Pyykkönen ja varapuheenjohtajaksi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen arviointineuvos Sirpa Moitus. Molemmat olivat mukana myös vuosina 2015-2018 toimineessa hallituksessa.

Uusina jäseninä Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön hallituksessa aloittivat Metropolia ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon yliopettaja Katri Halonen, Helsingin kaupungin kumppanuuspäällikkö Veikko Kunnas, Tulevaisuudentutkimuskeskuksen/Turun yliopiston varajohtaja, yliopistonlehtori Katriina Siivonen sekä Jyväskylän yliopiston yliopistotutkija Timo Tohmo.

Hallitukseen tehtäviin kuuluu hyväksyä Cuporen hankkeet ja säätiön toiminta- ja taloussuunnitelmat sekä päättää henkilökunnan ja tutkijoiden palkkaamisesta. 

"Olen erittäin tyytyväinen uuden hallituksemme kokoonpanoon. Jäsenillä on tuoretta näkemystä toimintaamme sekä laajaa osaamista ja vankkaa kokemusta eri aloilta. Odotan innolla yhteistyötämme", iloitsee Cuporen johtaja Marjo Mäenpää.

Hallituksen toimikausi on 1.7.2018-31.12.2020. Hallitus koostuu opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Jyväskylän yliopiston nimeämistä edustajista.

Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön perustivat Jyväskylän yliopisto ja Suomen Kulttuurirahasto vuonna 2002, ja sen tarkoituksena on seurata suomalaisen ja kansainvälisen kulttuuripolitiikan kehitystä ja edistää sitä koskevaa tutkimustyötä, asiantuntemusta ja tiedonvälitystä. Opetus- ja kulttuuriministeriö oli yksi säätiön perustamisen aloitteentekijöistä ja on osaltaan vastannut sen tutkimustoiminnan rahoittamisesta. Cupore on Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön ylläpitämä tutkimuskeskus.