Vuoden 2018 tekijänoikeusteko -tunnustus Cuporeen

Vuoden 2018 tekijänoikeusteko -tunnustus Cuporeen

Cuporen tekijänoikeusjärjestelmätiimi palkittiin työstään vuoden 2018 tekijänoikeusteko -tunnustuksella

Suomen Tekijänoikeudellinen Yhdistys ry:n hallitus on myöntänyt vuoden 2018 tekijänoikeusteko –tunnustuksen monivuotisesta uraauurtavasta työstä tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden arviointimenetelmien kehittämisessä ja toteuttamisessa. Tunnustus myönnettiin Cuporelle ja hankkeen kehittäjille ja toteuttajille Tiina Kautiolle, Nathalie Lefeverille ja Jukka Kortelaiselle. Vuosi 2018 oli tämän suurhankkeen avainvuosi: siirryttiin metodologian operatiiviseen käyttöön.

Lämpimät onnittelut Tiinalle, Nathalielle ja Jukalle ja kiitokset työpanoksestanne!

Tunnustuksen perusteluita:

Tekijänoikeusjärjestelmän kehittämisen tueksi tarvitaan luotettavaa tietopohjaa. Tietopohjan muodostamiseksi tarvitaan tutkimusta.

Tekijänoikeusjärjestelmän arviointimenetelmien kehittämistyö aloitettiin vuonna 2009. Metodologiakäsikirja “Assessing the Operation of Copyright and Related Rights Systems” julkaistiin vuonna 2016. Kansainvälistä käyttöä varten koko hanke on toteutettu englanniksi. Käsikirjan metodologiakehikon avulla voidaan tuottaa sellaisia arvioita, jotka palvelevat kansallisia hallituksia tekijänoikeusjärjestelmän ja lainsäädännön kehittämistoimien suunnittelussa.

Hankkeen pilottivaihe toteutettiin vuosina 2013 – 2015 ja yhteensä 37 pilottitutkimusraporttia on julkaistu Cuporen verkkojulkaisut –sarjassa. Pilottiraporttien määrä on sama kuin metodologian indikaattorien lukumäärä, joten laaja menetelmä testattiin kokonaisuudessaan.

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore määritti syksyllä 2016 yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa indikaattorit Suomen tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden jatkuvaan seurantaan.

Tekijänoikeusjärjestelmän arviointi hyvän hallintotavan periaatteiden näkökulmasta ja päätöksenteon prosessien tarkastelu ovat osa tekijänoikeusjärjestelmän kokonaisvaltaista arviointia. Hyvän hallintotavan periaatteiden soveltamisen arviointikehikko lisättiin menetelmäkokonaisuuteen vuonna 2018.

Julkaisu ”Tietopohjaa tulevaan – Katsaus Suomen tekijänoikeusjärjestelmään” kokoaa yhteen tulokset Suomessa vuosina 2013 – 2015 toteutetusta metodologian pilottivaiheesta.

Vuonna 2018 on aloitettu jatkuva Suomen tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden arviointiprosessi.

 

Lisätietoja:      

Suomen Tekijänoikeudellisen Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Liedes, puh. 0400 508 603

Johtaja Marjo Mäenpää, Cupore, puh. 050 586 0414

Tiina Kautio

Projektipäällikkö
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tiina Kautio

Nathalie Lefever

Researcher (toimivapaalla 30.1.2019 alkaen)
Nathalie Lefever

Jukka Kortelainen

Tutkija, YTM
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Jukka Kortelainen