KLEROT (2003-2005)

2003-2005

Tutkimusprojekti Kulttuurin ja liikunnan elinkeinorakenne ja osaamistarpeet (KLEROT) on Cuporen vuosina 2003-2005 toteuttama ennakointihanke.

KLEROT -projektia rahoitettiin Euroopan sosiaalirahaston (ESR-) ennakointiohjelman hankkeena, jolloin päärahoittajana toimi opetusministeriö ja muina rahoittajaosapuolina säätiö sekä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Hanketta johti Cuporen tutkimusjohtaja Ritva Mitchell.

Tutkimuksen tavoitteena oli paikantaa kulttuurin ja liikunnan sektorilla tapahtumassa olevan elinkeino- ja ammattirakenteen muutoksen keskeiset kehityspiirteet ja tältä perustalta ennakoida tulevia osaamistarpeita ja arvioida miten näihin tarpeisiin voitaisiin parhaiten vastata.

Tilastollisesti määriteltynä tutkimuksen kohderyhmä olivat kulttuurin ja liikunnan lohkojen eri institutionaalisilla sektoreilla (julkisella, ja yksityisellä voittoa tavoittelevilla ja voittoa tavoittelemattomilla sektoreilla) toimivat sekä ammatillisia muutospaineita kokevat ammattiryhmät. Tilastollisesti kulttuurin ja liikunnan ammateissa toimivat kuuluvat toimialaluokituksessa (TOL) lähinnä pääluokkiin 22 ja 92. On arvioitu että näihin pääluokkiin määritetyissä kulttuurin ja liikunnan ammateissa toimii 50 000 henkilöä, joista noin 20 000 on koulutettu tai kouliintunut taiteen ja kulttuurin ammatteihin, 8 000 liikunnan ammatteihin ja 22 000 ”ei-kulttuurisiin” ja ”ei-liikunnallisiin” ammatteihin. Uudet ammattitaito- ja osaamisodotukset eivät suinkaan kohdistu koko tähän 50 000 henkilön ryhmään tai yhtäläisesti sen eri lohkoihin. Projektia suunniteltaessa arvioitiin, että käynnissä olevien muutosprosessien keskiössä on noin kymmenen prosenttia eli noin 5000 henkilöä.

Tutkimuksen menetelmiksi valittiin toimiala ja ammattitilastoihin perustuvat tilastolliset analyysit ja Internet-haastattelut. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa paikannettiin toimialakohtaisia ammattitilastoja hyödyntäen ne keskeiset muutokset, joita kulttuurin ja liikunnan eri osa-alueiden ammattiryhmissä on tapahtumassa. Tältä perustalta edettiin muita tilastolähteitä ja yritys-, työvoima- ja oppilaitosrekistereitä hyödyntäen paikantamaan niitä kulttuurin ja liikunnan osalohkoja ja toimintayksiköitä, joissa toimivien henkilöiden koulutusvaateet muuttuvat nopeimmin ja joissa syntyy uusia ammattitehtäviä ja –nimikkeitä.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa paikannettiin ne asiantuntijaryhmät ja –henkilöt, joille suunnatulla Internet-kyselyllä voitiin toisaalta selventää käynnissä olevien muutosten luonnetta, toisaalta taas näiden muutosten synnyttämiä osaamistarpeita ja koulutuksen kehittämistarpeita.

Lisää » Vähemmän »