Museoviraston kansainvälinen toiminta (2015)

 

Cupore laati Museoviraston toimeksiannosta kevään 2015 aikana selvityksen Museoviraston kansainvälisestä toiminnasta. Kansainvälinen yhteistyö kulttuuriperintöalalla on laaja-alaista ja monitahoista, ja sen merkitys kansallisessa kulttuuriperintöpolitiikassa on entisestään kasvamassa Suomen aktivoiduttua kansainvälisten kulttuuriperintösopimusten ratifioinnissa ja toimeenpanossa.

Cuporen selvitys toteutettiin kaksivaiheisena. Ensimmäisessä vaiheessa tarkasteltiin Museoviraston kansainvälisen toiminnan nykytilannetta ja siihen liittyviä kehittämistarpeita. Selvityksen tavoitteena oli selkeyttää Museoviraston kansallista asemaa ja roolia kansainvälisenä toimijana sekä tukea strategisten linjausten ohjausta.

Toinen, edellistä laajempi, osio analysoi kulttuuriperintöalan kansainvälisen toimintaympäristön nykytilannetta ja kehityssuuntia. Selvityksessä tarkasteltiin:

1. kulttuuriperintöalan kansainvälisen toiminnan strategioita tai ohjelmia sekä kulttuuriperintöalan kansainvälisten tehtävien hoitoa ja vastuunjakoa Suomen kannalta vertailukelpoisissa maissa (ennen kaikkea muut Pohjoismaat ja Viro);

2. Unescon, Euroopan neuvoston, Euroopan unionin sekä Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston kulttuuriperinnön suojelua ja vaalimista koskevia strategioita ja linjauksia sekä toimintaa ohjaavia sopimuksia ja instrumentteja;

3. Museoviraston kansainvälisiä tehtäviä määrittelevää lainsäädäntöä ja kansallisen kulttuuriperintöpolitiikan suuntaa siltä osin kuin sillä on vaikutuksia tai yhtymäkohtia kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön.

Toisen osan tulokset julkaistiin Cuporen verkkojulkaisujen sarjassa vuoden 2015 lopussa.

Lisää » Vähemmän »
Anna Kanerva
Anna Kanerva Tutkija, FM, YTM

+358 50 302 1414 Tutkijaprofiili »

Maria Hirvi-Ijäs
Maria Hirvi-Ijäs Erikoistutkija

+358 50 463 5575 Tutkijaprofiili »