Jukka Kortelainen

Projektitutkija, YTM
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Jukka Kortelainen

Olen työskennellyt osa-aikaisena tutkijana Cuporen tekijänoikeushankkeissa vuodesta 2013 lähtien. Tutkimukseni on keskittynyt pääasiassa Cuporessa kehitetyn tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden arviointimetodologian implementointiin Suomessa. Vuosina 2014-2016 osallistuin myös ESCIA-pilottihankkeeseen (WIPOn suuntaviivat tekijänoikeussääntelyn taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen vaikutusten arviointiin), jonka teemana olivat tieteelliseen tutkimukseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset.

Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) ja teen parhaillaan väitöskirjaa Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan ohjelmassa. Väitöskirjassa tarkastelen tekijänoikeuden taustafilosofiaa ja sen haasteita jälkiteollisessa yhteiskunnassa, keskittyen erityisesti tekijyyden ja luovan jatkokäytön kysymyksiin.