Kenen tulisi kehittää visuaalisten taiteiden toimialaa Suomessa?

Suomessa visuaalisten taiteiden toimialaa on usein kuvattu staattiseksi ja suhteellisen kehittymättömäksi. Verrattuna esimerkiksi esittävien taiteiden, musiikin, elokuvan ja kirjallisuuden toimialoihin visuaalisilla taiteilla on niukimmin julkista tukea ja heikoimmat rakenteet.

Toiminnot ovat hajanaisia, ja vastuu sekä riskinotto kaikissa luomisen, tuotannon, jakelun ja kulutuksen vaiheissa jää usein yksittäiselle toimijalle: taiteilijalle. Taiteilijoiden toiminta on myös usein se, joka joutuu ensin ahtaalle yhteiskunnallisen tilanteen ja toimintamahdollisuuksien vaikeutuessa.

Cuporessa olemme kuluneen vuoden aikana toteuttaneet kehittämishanketta liittyen niihin rakenteisiin, jotka mahdollistavat ammattitaiteilijoiden menestystä visuaalisilla aloilla. Hankkeessa menestyksellä tarkoitetaan sitä, että ammattitaiteilijat pystyvät tulemaan toimeen ja kehittymään siinä ammatissa, johon ovat kouluttautuneet.

Yhteistyössä alan keskeisten organisaatioiden kanssa olemme toteuttaneet kyselyn Kuvataideakatemian alumneille, järjestäneet kaksi työpajaa kutsuttujen asiantuntijapuhujien kanssa sekä tehneet laajan joukon haastatteluja toimialan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin avaintoimijoiden kanssa.

Erittäin kiinnostava ja eräs keskeinen tutkimustulos on ollut se, että useista keskeisistä käsitteistä vallitsee toimialalla erilaisia, usein ääneen lausumattomia ja keskustelemattomia näkemyksiä.

Yksi tällainen käsite on toimiala. Käsite viittaa systeemiin, jossa elinvoimaisuus ja uudistuminen vaatii kaikkien toimijoiden yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Tämä ajatus voidaan nähdä vastakkaisena ranskalaisen sosiologi Pierre Bourdieun kenttäteorialle, jossa kehitys pohjaa eri toimijoiden väliseen kamppailuun eri asemista kentällä.

Toinen keskeinen käsite on rakenne. Eräs kehittämishankkeen työpajaan osallistunut taiteilija totesi, että taiteilijoiden tavoitehan on juuri pysyä mahdollisimman kaukana rakenteista. Tämä ajatus on vahvassa ristiriidassa sen näkemyksen kanssa, että rakenteet ovat dynaamisia; sellaisia, joiden luomiseen, ylläpitämiseen ja muuttamiseen kaikki yhteiskunnassa voivat osallistua.

Kolmas käsite on verkostoituminen. Hankkeessa toteutetun kyselyn mukaan moni taiteilija näkee tarvetta toimialaa kokoavalle verkostoitumisalustalle. Monille yhteydenpito oman alan toimijoihin on luontevaa ja helppoa, kun taas toisille se voi muodostua lähes ylitsepääsemättömäksi haasteeksi tiedon puutteen, pelkojen tai väärinkäsitysten vuoksi, mikä edelleen vahvistaa eriytymistä.

Cupore ei ole ainoa toimija, joka pyrkii parhaillaan tarkastelemaan ja valottamaan visuaalisten taiteiden toimialan rakenteita. Suomen Taiteilijaseura on käynnistänyt hankkeen, jossa pohditaan nykyajan taidemesenaattien roolia ja mahdollisuuksia osallistua alan kehittämiseen. Frame Contemporary Art Finland on nostanut esiin taidemarkkinoiden tilan tuoreessa selvityksessään. Siinä todetaan, ettei Suomi yksin ole riittävän vahva kannattelemaan taidemarkkinoitaan, vaan avauksia uusille markkinoille ja voimille tarvitaan. Kansainvälistymisen merkitystä korostetaan myös vastikään eduskunnassa käsitellyssä valtioneuvoston kulttuuripoliittisessa selonteossa, ja se on myös tulevan taiteen ja kulttuurin barometrin keskeinen teema.

Cuporen hanke on tähän mennessä tuottanut visualisoinnin suomalaisen visuaalisen taiteen toimialan rakenteista uudistuvana kehänä. Vuonna 2025 julkaisemme vielä hankkeen loppuraportin, jossa esitetään konkreettisia ehdotuksia siitä, kuka voisi tehdä mitäkin toimialan kehittämiseksi. Sen jälkeen on jokaisen alan toimijan vuoro toimia.

Kuva: John Schaidler