Säätiörahoitus ja sen merkitys herättävät keskustelua

Cuporen viime kuussa julkaistu tutkimusraportti Yhteiset pelisäännöt – Säätiörahoituksen merkitys kulttuuri- ja sivistysjärjestöjen toiminnassa ja sen johtopäätökset herättivät monen tiedotusvälineen kiinnostuksen sekä saivat aikaan vilkasta keskustelua esimerkiksi Hufvudstadsbladetin mielipidepalstalla. Keskustelua käytiin myös raportin pohjalta 21.4. järjestetyssä kaikille avoimessa kaksikielisessä seminaarissa.

Tutkimuksemme keskittyi aiemmin kulttuuripolitiikan piirissä vähän tutkittuun säätiökenttään sekä asetti rinnakkain suomen- ja ruotsinkielisten säätiöiden tavoitteita ja toimintaa. Etenkin raportissa esiin tuodut havainnot ja johtopäätökset liittyen suomen- ja ruotsinkielisten esimerkkiorganisaatioiden erilaiseen rahoituspohjaan herättivät keskustelua, joka laajeni nopeasti koskemaan yleisesti säätiöiden ja julkisen sektorin suhdetta ruotsinkielisellä sivistys- ja kulttuurikentällä. Keskusteluun nostettiin näkökulmia siitä, mistä rahaa haetaan, mistä sitä pitäisi hakea, mistä sitä saadaan sekä mistä sitä pitäisi saada.

Esiin nousseet kysymykset ovat olennaisia ja tärkeitä ja korostavat tarvetta jatkotutkimukselle. Tässä blogikirjoituksessa avaamme oman tutkimuksemme lähtökohtia ja näkökulmia, jotka on kuvattu laajemmin itse tutkimusraportissa.

Tutkimusaineistona rajattu joukko säätiöitä ja järjestöjä

Tutkimuksen tilasi viisi suomenruotsalaista säätiötä, joiden keskeinen tarve oli selkeyttää tapojaan ja mahdollisuuksiaan seurata rahoituksensa vaikutuksia ja vaikuttavuutta. Tavoitteena oli tarkastella säätiöiden myöntämän rahoituksen merkitystä kulttuuri- ja sivistysalan järjestöille. Säätiöt ehdottivat tarkastelun kohteeksi tiettyjä ruotsinkielisiä järjestöjä. Tutkimustiimin aloitteesta tutkimukseen kutsuttiin mukaan myös viisi suomenkielistä säätiötä sekä niiden ehdottamia suomenkielisiä järjestöjä. Tutkimuksessa puhumme mukana olevista järjestöistä esimerkkiorganisaatioina.

Kaikkiaan tutkimushankeen aineistoa koottiin siten kymmeneltä säätiöltä ja seitsemältä esimerkkiorganisaatioita. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä pysyi säätiöiden mahdollisuus seurata rahoituksensa vaikutuksia ja vaikuttavuutta. Sitä kuitenkin täydennettiin seitsemän esimerkkiorganisaation näkemyksillä säätiörahoituksen merkityksestä niiden toiminnalle. Tutkimuksen läpileikkaavia näkökulmia olivat toisaalta pitkäjänteinen kestävyys, toisaalta kieliryhmien väliset erot.

Sekä säätiöt että organisaatiot toimivat yhteiskunnallisen toiminnan osa-alueella, jota kuvataan termillä kolmas sektori. Se merkitsee, että toimijat ovat osa kansalaisyhteiskuntaa, toimivat yhteiseksi hyväksi ja tekevät yhteistyötä keskenään sekä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa. Säätiörahoitus ei siten ole yksityistä rahoitusta vaan ”ei kenenkään rahaa”, jota hallinnoidaan säätiön tarkoituksen ja sääntöjen perusteella noudattaen yleishyödyllisiä säätiöitä koskevaa lainsäädäntöä ja hyvää säätiötapaa. Organisaatiotoimijat taas noudattavat yhdistyslakia sekä hyvää yhdistystapaa.

Tutkimusaineiston analyysi osoittaa suuntia – lisää tutkimusta tarvitaan

Tutkimusraportissa esitämme viisi keskeistä johtopäätöstä, jotka pohjautuvat rahoittajan ja rahoitettavan väliseen vuorovaikutukseen kolmannella sektorilla. Toimijoiden välinen vuorovaikutus toteutuu eri vaiheissa rahoitusprosessia. Muotoilemamme säätiörahoituksen ratasmalli osoittaa vuorovaikutuksen paikkoja sekä kehittämiskohteita molemmille osapuolille.

Esitämme myös koonnin erilaisista rooleista, joita rahoittajat voivat ottaa suhteessa rahoitettuihin, sekä erilaisten ohjauksen ja omistajuuden asteiden vaikutuksesta rahoituksen vaikutuksen ja vaikuttavuuden seurantaan.

Kieliryhmien väliset erot näkyvät tarkastelussa kolmella tapaa. Samalla on huomattava, että kyse on tutkimusaineistosta esiin nousevista suunnista, joiden yleisyyden arviointi edellyttää lisää tutkimusta.

Ensimmäinen ero liittyy kulttuurikäsitykseen, joka näyttäytyi tarkastelemillamme ruotsinkielisillä toimijoilla paljon suomenkielisiä laajempana. Toinen ero liittyi organisaatioiden rahoituksen volyymiin. Tutkimukseen osallistuneet ruotsinkieliset säätiöt antoivat useammin pienempiä rahoitussummia useammille hakijoille. Kolmas ero liittyi esimerkkiorganisaatioiden näkemykseen säätiörahoituksen merkityksestä toiminnalleen. Ruotsinkieliset organisaatiot vaikuttivat luottavan perustoiminnassaan säätiörahoitukseen, suomenkieliset organisaatiot taas kokivat säätiörahoituksen täydentävän julkiselta sektorilta hankittavaa perusrahoitusta.

Viimeinen johtopäätöksemme koski säätiörahoituksen ja julkisen rahoituksen välistä suhdetta. Tämä suhde tulee hyvin todennäköisesti olemaan lähivuosien keskeinen keskustelunaihe. Hallituksen juuri ilmoittamat julkisen kulttuuribudjetin huomattavat leikkaukset vaikuttavat monin tavoin kansalaisyhteiskuntaan – pienet kolmannen sektorin kulttuuritoimijat mukaan lukien.

Kulttuuri- ja koulutuspolitiikan keskeisiin kysymyksiin kuuluvat, miten rahoitusrakenteita kehitetään, millä toimijoilla on mahdollisuuksia toimia ja vaikuttaa sekä missä suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kehittämistä koskevia päätöksiä tehdään. Nämä kysymykset ovat keskeisiä myös säätiökentän toimijoille kielestä riippumatta.