Mediataitojen opetusta tarvitsevat myös työikäiset ja eläkeläiset

Mediataitojen opetusta tarvitsevat myös työikäiset ja eläkeläiset

Digitalisaatio, verkossa leviävät salaliittoteoriat ja vihapuheen kaltaiset ilmiöt ovat avanneet silmiä ymmärtämään mediataitojen tärkeyden. Aikuisten medialukutaitoon liittyvät toimet keskittyvät kuitenkin pitkälti käyttötaitoihin, selviää Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen selvityksen alustavissa tuloksissa. Kaikenikäisten mediataidot ovat esillä 8.-14.2. vietettävällä Mediataitoviikolla.

Aikuisilla on puutteita mediankäytön perustaidoissa, esimerkiksi internetin ja sosiaalisen median käyttötaidoissa sekä turvataidoissa. Tämä selviää Cuporen ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin toteuttamassa Aikuisten medialukutaidon edistämisen hyvät käytännöt ja kehittämistarpeet - selvityksessä. 

Selvitystä varten haastateltiin 20 aikuisten medialukutaitojen parissa työskentelevää asiantuntijaa.  Alustavien tulosten mukaan useiden haastateltujen näkemys on, että erityisesti sovellusten ja laitteiden käytön opastukseen liittyvää koulutusta on Suomessa saatavilla hyvin.  Perustaitojen ja teknisen osaamisen lisäksi tarvitaan kuitenkin myös esimerkiksi sisällön tulkinnan taitoja.

“Miltei jokaisessa haastattelussa nostettiin esille selkeä tarve aikuisten kriittisen medialukutaidon osaamiseen ja opettamiseen. Tässä yhteydessä viitattiin esimerkiksi lähdekriittisyyden tarpeellisuuteen ja valemedia -ilmiöön”, kertoo erikoistutkija Anna Kanerva Cuporesta.

Selvityksen mukaan myös vuorovaikutustaitojen ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa käyttäytymiseen liittyvää koulutusta on tarjolla vain vähän.  Aikuisten medialukutaitoja kehittävissä organisaatioissa mediataidot nähdään monipuolisena kokonaisuutena, mutta niiden toteuttaminen voi jäädä haluttua suppeammaksi resurssien riittämättömyyden vuoksi. Ei ole myöskään aivan yksinkertaista saada mediakriittinen näkökulma istumaan luontevasti ja kiinnostavasti muuhun toimintaan.

“Osa toimijoista myös koki, että perustaidot tulisi saada paremmalle tasolle ennen kuin voidaan edetä mediakriittisen näkökulman esilletuomiseen”, sanoo tutkija Katja Oksanen-Särelä Cuporesta.

Aikuisten medialukutaito on vahvasti esillä myös maanantaina alkavalla Mediataitoviikolla. Mediakasvatuksen teemaviikon tavoitteena on tuoda esille Suomessa tehtävää mediakasvatustyötä sekä nostaa esille medialukutaidon merkitystä eri ikäryhmille. Yli 40 eri alan organisaatiota on tuottanut Mediataitoviikolle materiaaleja, tapahtumia ja viestintää aina päiväkoti-ikäisistä ikäihmisille. Tiistaina 9. helmikuuta vietetään lisäksi kansainvälistä Safer Internet -päivää, jolloin erityisesti netin turvallisuuskysymykset ovat esillä.

“Lasten ja nuorten mediataidot tulevat aina olemaan Mediataitoviikon keskiössä, mutta myös aikuisten taitojen kehittämiseen tulee kiinnittää yhtä lailla huomiota. Suomessa on jo paljon osaamista ja rakenteita elinikäisen oppimisen tukemiseen. Haluamme tehdä omalta osaltamme töitä sen eteen, että myös työikäiset ja ikääntyneet saavat tarvitsemaansa medialukutaidon kehittämistä, kertoo KAVI:n projektipäällikkö Julia Alajärvi.

Yhteydenotot

Selvitykseen liittyen: 

Anna Kanerva, erikoistutkija, Cupore, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.,  050 302 1414

Katja Oksanen-Särelä, tutkija, Cupore, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.,  050 505 6414

Mediataitoviikkoon liittyen:

Julia Alajärvi, projektipäällikkö, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 0295 338 009 

Aikuisten medialukutaitoon liittyen:

Lauri Palsa, erityisasiantuntija, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 0295 338 015

Lisätietoa:

Valmis selvitys julkaistaan Mediakasvatusfoorumissa 18.5.2021.

Opas aikuisten medialukutaidon edistämisestä julkaistaan syksyllä 2021.

Mediataitoviikon tiedot ja kumppanit: www.mediataitoviikko.fi, 8.-14.2.2021

Tutkimushankkeen kuvaus Cuporen verkkosivuilla.

Kuva: Emmi-Riikka Vartiainen

 

Anna Kanerva

Erikoistutkija, FM, YTM
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Anna Kanerva

Katja Oksanen-Särelä

Tutkija, VTM, LuK
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Katja Oksanen-Särelä