Luovat keskittymät ja alueet
Luovista toimialoista puhuttaessa on pohdittu, missä määrin verkottumista ja klusteroitumista syntyy taiteellisen toiminnan ja kulttuurituotannon piirissä erilaisissa kulttuuritehtaissa, keskittymissä tai kokonaisissa kaupunginosissa. Cupore käynnisti vuonna 2009 Luovat keskittymät ja alueet –projektin, jonka tavoitteena oli selvittää, millä eri tavoilla luovat yrittäjät, toimijat ja taiteilijat ovat verkottuneita keskenään toimiessaan samassa talossa tai samassa kaupunginosassa. Mitä lisäarvoa luovan alan keskittymä tarjoaa siellä oleville toimijoille – onko heillä mitään muuta yhteistä kuin alue? Keskittymien kohdalla tarkasteltiin myös niiden syntyhistoriaa, liikkeellepanevia voimia sekä käytännön toteutusta toimijoiden näkökulmasta. Selvityksen menetelminä olivat web-pohjaiset kyselyt, haastattelut ja case-analyysit.
Osana projektia Cupore toteutti vuonna 2009 kyselyn Kaapelitehtaan taiteilijoille ja toimijoille. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa toimijoiden keskinäisiä yhteistyösuhteita ja näkemyksiä Kaapelitehtaasta tilana ja luovan toiminnan edistäjänä. Vastaavanlaiset kyselyt toteutettiin keväällä 2011 Helsingin keskustan Designkorttelissa sekä Vallilassa entisessä Orionin lääketehtaassa sijaitsevassa Artlabissa. Lisäksi tarkasteltiin Arabianrannan kaupunginosaa ja Hämeenlinnan Verkatehdasta luovan työn keskittymisen ja toimijoiden keskinäisen verkottumisen näkökulmasta.
Ks. käsikirjoitus Kaapelitehdas – luovan toiminnan keskittymä? Alustavia tutkimustuloksia. Ritva Mitchell ja Laura Karhu 2009.
Hankkeen tutkijat
Tutustu myös näihin hankkeisiin
-
Tutkimus käynnissä
Kulttuuripalvelujen saatavuus
Kulttuuripalvelujen saatavuus -hankkeessa tarkastellaan kulttuuripalveluiden alueellista saatavuutta Suomessa hyödyntämällä paikka- ja väestötietoaineistoja. Hankkeen tavoitteena on selvittää, miten kulttuuripalvelujen maantieteellinen etäisyys suhteutuu eri väestöryhmiin. Hanke toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta.
-
Tutkimus käynnissä
Kulttuurin kuntatietohanke (KULTTI)