Harkinnanvaraisten valtionavustusten määrä ja merkitys vaihtelevat suuresti taiteenaloittain
Harkinnanvaraisina valtionavustuksina myönnettävän rahoituksen osuus kaikesta valtion rahoituksesta vaihtelee suuresti taiteenaloittain. Se on kirjallisuuden alalla 96 prosenttia, mutta musiikissa vain yhdeksän prosenttia. Euromääräisesti eniten harkinnanvaraisia avustuksia myönnettiin audiovisuaaliselle ja esittävälle taiteelle.
Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen Lukujen valossa -katsauksessa tarkastellaan rinnakkain opetus- ja kulttuuriministeriön taide- ja kulttuuripolitiikan osaston (KUPO), Taiteen edistämiskeskuksen ja Business Finlandin vuonna 2023 myöntämiä harkinnanvaraisia valtionavustuksia taiteelle ja kulttuurille. Tällainen tarkastelu tehdään nyt ensimmäistä kertaa.
Katsauksesta ilmenee, että euromääräisesti eniten harkinnanvaraisia avustuksia myönnettiin vuonna 2023 audiovisuaaliselle taiteelle, 44 miljoonaa euroa, ja esittävälle taiteelle, 38 miljoonaa euroa.
Harkinnanvaraisen rahoituksen osuus taiteenalan rahoituksesta vaihtelee suuresti taiteenaloittain. Kirjallisuuden alalla 96 prosenttia valtion rahoituksesta on harkinnanvaraista, kun taas musiikin kohdalla vain 9 prosenttia. Harkinnanvaraisen rahoituksen merkitys on suurin vähiten valtion rahoitusta saavilla toimialoilla.
Vertailusta selviää myös, että opetus- ja kulttuuriministeriö (KUPO), Taiteen edistämiskeskus ja Business Finland avustavat selvästi erilaisia toimijoita, ja rahoituksen päällekkäisyys on vähäistä. Tyypillinen KUPO:n myöntämän avustuksen saaja on yhdistys, Taikella taiteilijat ja työryhmät ja Business Finlandin myöntämässä rahoituksessa yritys.
Osa kulttuurinaloista on yhden rahoitustahon varassa. Esimerkiksi kirjastojen ja museoiden harkinnanvarainen rahoitus tulee käytännössä kokonaan KUPO:n avustuksista.
Lukujen valossa -katsaus on luettavissa Cuporen verkkosivuilla:
Lisätiedot:
erikoistutkija, dos. YTT Sakarias Sokka, sakarias.sokka@cupore.fi, puh. 050 387 2728
Lukujen valossa -katsaus koskee vuotta 2023 ja kattaa 201 miljoonaa euroa harkinnanvaraisista valtionavustuksista kulttuurille. Luku on alle 15 prosenttia kaikesta valtion kulttuurirahoituksesta. Lisätietoja vuoden 2023 valtion kulttuurirahoituksesta visualisoinnista Valtion rahoitus kulttuurille 2023.