LUOVI – Luovan alan instrumentit ja hallinnolliset rajaukset

Valtionhallinnossa OKM ja TEM vastaavat luovien alojen tukemisesta omien vastuidensa mukaisesti. Ne ovat julkaisseet 2000-luvun mittaan useita asiakirjoja ja arviointeja, jotka koskevat luovuuden edistämistä ja myös luovien alojen aiempaa laajempaa hyödyntämistä Suomen taloudessa. Luovat alat voidaan lukuisista raporteista ja hallinnollisista linjauksista huolimatta ymmärtää monella tavalla rajaten. Sama koskee kulttuuria. Kulttuuri-termin ongelma on, että äärimmillään se kattaa lähes kaiken inhimillisen toiminnan. Laaja-alaisuus hämmentää yhtä lailla luovien alojen rajauksia ja terminologiaa.

Luovien alojen käsitteellistä epämääräisyyttä monimutkaistaa edelleen rinnakkaisten termien käyttö. Esimerkiksi valtioneuvoston periaatepäätöksessä aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelmasta vuonna 2014 määriteltiin luovan talouden kentän muodostuvan niistä ”yksilöistä ja yrityksistä, jotka tarjoavat luovuuteen tai tekijänoikeuksiin liittyvää osaamista tuotteina ja palveluina asiakaskunnalleen”. Tällöin luovuus ”ei kuulu ainoastaan luoville aloille, sillä innovaatioita edistää luovuutta on kaikenlaisten organisaatioiden sisällä.” (TEM 2014.) Luovan talouden suhde muuhun OKM:n vastuulla olevaan kulttuuri- ja taidepolitiikkaan ei ole selvärajainen. Luovien alojen tukipolitiikka on edelleen hajaantunutta ja siilomaista, vaikka itse luovia aloja määrittävät monimutkaiset ekosysteemit (Jakonen & Sokka 2023).  

Tiedetään kyllä, että luovan talouden kannalta tärkeitä luovia ratkaisuja syntyy usein nimenomaan erilaisten yhteistyömuotojen ja toimialarajapintojen kautta (ks. esim. TEM 2014), mutta käsitteellinen hajanaisuus ja vastuiden epämääräisyys estävät kehitystä. Siksi on ajankohtaista ja tärkeätä avata hallinnon tuottamia määritelmiä, käytäntöjä ja vastuunjakoa. Tähän keskitymme käsillä olevassa selvitystyössä.