Uusien alkujen syksy

Uutiset   24.9.2018  

Kuva Salla Hänninen

Cuporen syksy on alkanut toimeliaasti. Uudet tuulet puhaltavat Pitkänsillanrannassa niin hankkeissa kuin henkilökunnassakin.

Äskettäin käynnistyneitä hankkeita ovat:

  • Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeen arviointi

Cuporessa on parhaillaan käynnissä noin parikymmentä hanketta ja yhteensä 24 työntekijää. Työyhteisön tuoreimpia kasvoja ovat projektipäällikkö Oona Myllyntaus (kuvassa vasemmalla), kvantitatiivinen tutkija Ari Kurlin sekä erikoistutkija Anna Anttila.

Filosofian tohtori Anna Anttila on erikoistunut sukupuoli- ja ikäkausitutkimukseen. Anna työskentelee Cuporessa erikoistutkijana tasa-arvoa ja kulttuurialan työhyvinvointia käsittelevässä Asiallista? -tutkimushankkeessa. 

Hallintotieteiden maisteri Ari Kurlin osallistuu Cuporen tutkimushankkeiden ja aineistonkeruun suunnitteluun ja toteuttamiseen, tiedon analyysiin, tulosten visualisointiin ja raportointiin. Arin avulla Cupore panostaa entistä enemmän data-analytiikan, datan avoimuuden ja tiedon visualisoinnin kehittämiseen ja uusien analyysimenetelmien ja työkalujen hyödyntämiseen.

Filosofian maisteri Oona Myllyntaus toimii Cuporessa ESR:n tukeman Taide käyttöön: Kuinka mitata taiteen vaikutuksia rakentamisessa? -hankkeen projektipäällikkönä. Tulevassa kasvatustieteen väitöskirjassaan Oona tarkastelee pohjoismaista julkista taidetta oppimisen ja oppimisympäristöjen näkökulmasta.

Lisäksi aiemmin Cuporessa pienempiä toimeksiantoja tehnyt musiikin tohtori Mervi Luonila on viihtynyt toimistollamme viime aikoina tiiviimmin. Mervi on tarkastellut opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2018 tukemia festivaaleja Taide- ja kulttuurifestivaalien arviointi -hankkeen erikoistutkijana. Jatkossa Merviä työllistää myös Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeen arviointi -hanke, josta kerromme lisää myöhemmin.