Kymmenen vuotta Mediataitoviikkoja – tavoitteena kaikille yhdenvertainen mediakasvatus

Uutiset   8.2.2022  

Tänä vuonna Mediataitoviikolla 7.-13.2. korostetaan jokaisen osallisuutta mediakasvatukseen. Selvityshankkeen alustavat tulokset vahvistavat ajatusta siitä, että mediakasvatusta toteutettaessa on tärkeä huomioida ihmisten erilaiset tarpeet.

Kansallisten mediakasvatuslinjausten tavoitteena on kattava, laadukas ja systemaattinen mediakasvatus yhdenvertaisesti kaikille. Kaikilla ei kuitenkaan aina ole yhtäläiset mahdollisuudet mediataitojen oppimiseen. Jotta yhdenvertaisuus toteutuisi, tulee mediakasvatusta suunniteltaessa kiinnittää erityistä huomiota sen saavutettavuuteen ja esteettömyyteen.

Selvitys lisää ymmärrystä yhdenvertaisesta mediakasvatuksesta

Ymmärtääksemme paremmin mediakasvatuksen tilaa yhdenvertaisuuden näkökulmasta Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) toteuttavat yhteistyössä aihetta tarkastelevan selvityshankkeen. Selvitystä varten haastatellaan noin 20 medialukutaitojen parissa työskentelevää asiantuntijaa.

Alustavien tulosten mukaan yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden näkökulmasta keskeistä on riittävän kokonaisvaltainen ja monipuolinen näkemys medialukutaidoista ja oppimisen tavoista sekä medialukutaidon läpäisevästä roolista ihmisten arkielämässä. Tärkeää on huomioida ihmisten koko elinkaari, erilaiset tarpeet ja roolit median käyttäjinä eri elämäntilanteissa. Yhteistyöverkostot ja dialogisuus ovat haastateltavien mukaan keskeisin tapa lisätä tietoisuutta eri ryhmistä ja erilaisista tarpeista.

”Ihmisten erilaisista ominaisuuksista ja lähtökohdista huolimatta tarve ja oikeus toimia mediaympäristössä on yhteinen”, kertoo Cuporen tutkija Emmi Lahtinen. Tutkijoiden mukaan muuttuvassa mediaympäristössä onkin tärkeää pitää huoli monipuolisesta mediataito-osaamisesta, jotta yhdenvertainen osallistuminen tietoon ja yhteiskunnan toimintaan voi toteutua. Laajemmin tavoitteena tulisi olla mediakulttuurin moniäänisyyden edistäminen.

Mediataitoviikon tavoitteena on mediataitojen vahvistaminen

Mediataitoviikko on mediakasvatuksen teemaviikko. Lisäksi tiistaina 8. helmikuuta vietetään kansainvälistä Safer Internet -päivää, jolloin erityisesti netin turvallisuuskysymykset ovat esillä. Lähes 50 eri alan organisaatiota on tuottanut materiaaleja ja tapahtumia useista teemoista, kaikille ikäryhmille ja erilaisille oppijoille, ja yli 1700 kasvatusalan ammattilaista on ilmoittautunut mukaan Mediataitoviikkoon. 

Yhdenvertaisuus on esillä myös Mediataitoviikolla. Kieli- ja kulttuurivähemmistöt on huomioitu muun musassa tuottamalla mediakasvatuksen oppimateriaaleja aloitteleville suomen kielen aikuisopiskelijoille sekä lisäämällä ruotsinkielisiä materiaaleja ja viestintää. Lisäksi Mediataitoviikolla edistetään saamelaistietoutta elokuvakasvatuksen kautta. Erityistä tukea oppimiseen tarvitsevien mediakasvatusta tukemaan Mediataitoviikon kumppaniorganisaatiot sekä KAVI ovat julkaisseet esimerkiksi selkokielistä ja kuvallista oppimateriaalia.

Yhteydenotot:

Mediataitoviikkoon liittyen:

Ella Airola, projektipäällikkö, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, ella.airola@kavi.fi, 050 4751279

Yhdenvertaiseen mediakasvatukseen liittyen:

Lauri Palsa, erityisasiantuntija, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, lauri.palsa@kavi.fi, 050 411 6212

Selvitykseen liittyen:

Anna Kanerva, erikoistutkija, Cupore, anna.kanerva@cupore.fi, 050 302 1414

Katja Oksanen-Särelä, tutkija, Cupore, katja.oksanen-sarela@cupore.fi, 050 505 6414

Emmi Lahtinen, tutkija, Cupore, emmi.lahtinen@cupore.fi, 050 556 0414

Lue lisää tutkimushankkeesta Cuporen verkkosivuilta.

Kuva: Roosa Hepomäki/ Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI)

Tutkijat