Tutkimushanke Sivu päivitetty viimeksi 23.2.2024

Tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden arviointimetodologiahanke (2009-2016)

  • Hankkeen kesto: 2009 — 2016
  • Julkaisuja : 4

Tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden arviointihanke oli käynnissä Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksessa (Cupore) vuosina 2009-2016. Hankkeen päämääränä oli muodostaa kansallisten tekijänoikeusjärjestelmien arviointia ja kehittämistä palveleva metodologiakehikko. Hanke oli opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja sen toteutuskieli oli englanti.

Hankkeessa määritettiin joukko tutkimusteemoja ja -menetelmiä
– tekijänoikeusjärjestelmän toimintaympäristön kartoittamiseksi,
– tekijänoikeusjärjestelmän eri osa-alueiden toimivuuden tarkasteluun sekä
– kokonaisuutena tarkasteltavan tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden arvioimiseksi.

Metodologiakehikossa esitetyt tutkimusmenetelmät ovat luonteeltaan kuvailevia, määrällisiä tai laadullisia.

Hankkeen pilottivaihe toteutettiin vuosina 2013-2015.  Pilottitutkimuksissa sovellettiin hankkeessa muodostettua metodologiakehikkoa käytäntöön. Yhteensä 37 pilottitutkimusraporttia on julkaistu Cuporen verkkojulkaisut –sarjassa.

Metodologian avulla voidaan tuottaa sellaisia arvioita, jotka palvelevat kansallisia hallituksia tekijänoikeuspolitiikan ja strategian muodostamisessa sekä lainsäädännön ja tekijänoikeusjärjestelmän kehittämistoimien suunnittelussa.

Tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuden arviointi lisää järjestelmän läpinäkyvyyttä ja luo pohjaa julkiselle keskustelulle tekijänoikeusjärjestelmän kehittämisestä. Metodologia on käyttökelpoinen hyvien käytäntöjen tunnistamisessa ja se ottaa huomioon erot eri maiden tekijänoikeusjärjestelmissä. Kehikkoa voidaan hyödyntää myös arvioitaessa järjestelmän taloudellisia, kulttuurisia ja sosiaalisia vaikutuksia sekä hyvän hallintotavan periaatteiden toteutumista.

Hankkeen ydinryhmän muodostivat projektipäällikkö Tiina Kautio ja tutkija Nathalie Lefever. Hankkeen pilotti- ja viimeistelyvaiheissa työskentelivät hankkeessa lisäksi projektitutkijat Milla Määttä ja Jukka Kortelainen. Vuonna 2013 pilottitutkimuksia toteutti joukko harjoittelijoita Helsingin, Jyväskylän ja Turun yliopistoista. Mikko Karaiste työskenteli hankkeen tutkijana vuonna 2010. Touko-lokakuussa 2009 hankkeen vetäjänä toimi Accenture. Hankkeen ohjausryhmän jäseninä ovat toimineet johtaja Marjo Mäenpää Cuporesta, Jukka Liedes (ent. johtaja, opetus- ja kulttuuriministeriö), johtaja Jorma Waldén opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Cuporen asiamies Jaakko Eskola, Cuporen ent. johtaja Pasi Saukkonen sekä ent. tutkimusjohtaja Ritva Mitchell. Hankkeessa tehtiin tiivistä yhteistyötä opetus- ja kulttuuriministeriön tekijänoikeusvirkamiesten kanssa. Työprosessin aikana kuultiin laajaa kansainvälistä asiantuntijoiden sekä eri intressiryhmien edustajien joukkoa. Hankkeessa on pidetty yhteyttä maailman henkisen omaisuuden järjestön (World Intellectual Property Organization, WIPO) sihteeristöön kansainvälisen näkökulman huomioimiseksi sekä mahdollista kansainvälistä jatkokehittelyä silmällä pitäen.

Metodologiahankkeen esite

 

Hankkeen tutkijat

Tutustu myös näihin hankkeisiin