Tekijänoikeuskysymysten ratkaiseminen vaatii tutkijalta erityisosaamista – tiedon ja tuen puutteet voivat rajoittaa tieteen tekemistä

Uutiset   11.6.2025  

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen toteuttamassa hankkeessa kartoitettiin tieteelliseen tutkimukseen liittyviä tekijänoikeudellisia ongelmia. Tutkimuksen aineisto kerättiin tutkijoille suunnatun kyselyn ja asiantuntijahaastatteluiden avulla.

Tutkijat jäävät usein yksin oikeudellisten kysymysten kanssa

Tutkimusaineistoon voi sisältyä erityyppisiä tekijänoikeudella suojattuja teoksia, joiden käyttöön tarvitaan lupa. Tulosten perusteella moni tutkija on kokenut epävarmuutta siitä, onko tutkimusaineisto tekijänoikeuden alaista tai edellyttääkö sen käyttö lupaa. Saatavilla oleva tieto koetaan usein hajanaiseksi ja tulkinnat ristiriitaisiksi. Vain runsas puolet kyselyvastaajista koki saavansa riittävästi tukea tekijänoikeuskysymysten ratkaisemiseen.

Avoin julkaiseminen aiheuttaa ristiriitaisia paineita

Rahoittajat vaativat yhä useammin tutkimustulosten avointa saatavuutta, ja yhtä aikaa tiedekustantajien perimät avoimen julkaisemisen kirjoittajamaksut koetaan usein kohtuuttomiksi. Tulosten perusteella moni tutkija on myös kohdannut epäselvyyksiä rinnakkaistallentamisen ehdoista kustannussopimuksissa. Valtaosa kyselyyn vastanneista tutkijoista oli kohdannut ongelmia tutkimusjulkaisujen saatavuudessa, ja tieteellisen kustantajan määrittelemät embargoajat rinnakkaistallenteen julkaisemiselle voivat olla tulosten avoimen saatavuuden kannalta pitkiä.

Tekoälyn käyttö herättää sekä kiinnostusta että kysymyksiä

Noin neljännes vastaajista kertoi käyttäneensä tekoälypohjaisia menetelmiä tutkimustyönsä tukena, mutta tätä laajempaa kiinnostusta tekoälyn hyödyntämiselle on olemassa. Vastausten perusteella tutkijoiden keskuudessa esiintyy epävarmuutta siitä, mitä dataa saa kerätä ja käyttää tekoälyn kehittämiseen, ja milloin on tekijänoikeudellisesti sallittua julkaista tekoälyn avulla tuotettua aineistoa.

Puutteet tekijöiden nimeämisessä ja viittauskäytännöissä eivät ole harvinaisia

Kolmannes kyselyn vastaajista oli joskus havainnut puutteellista viittaamista omaan tutkimukseensa ja neljännes oli kohdannut tilanteen, jossa häntä ei ollut nimetty tutkimusjulkaisussa hyvän tavan mukaisesti. Hieman harvempi, noin joka viides vastaaja oli joskus törmännyt tekstinsä plagiointiin. Vaikuttaa siltä, että tutkimusetiikan ja tekijänoikeuslainsäädännön noudattamisessa on merkittäviä normatiivisia ja käsitteellisiä eroja, vaikka ne limittyvät käytännön tutkimustyössä usein toisiinsa.

Ratkaisuja oikeudelliseen epävarmuuteen

Ratkaisuksi esitetään muun muassa kansallisesti koordinoituja ohjeistuksia ja keskitettyä neuvontapalvelua. Myös tutkijoiden asemaa julkaisusopimuksissa olisi vahvistettava ja selvitettävä mahdollisuuksia toteuttaa rinnakkaistallentamista koskeva tekijänoikeuslain muutos. Tarvitaan myös uusia käytäntöjä, jotka huomioivat sekä tutkijoiden että oikeudenhaltijoiden näkökulmat esimerkiksi tekoälyn käytössä ja kehittämisessä sekä aineistojen säilytyksessä.

 

Tutkimus toteutettiin Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporessa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella.

Kautio, T., Karttunen, S., Lefever, N. & Sokka, S. (2025). Tieteellisen tutkimuksen tekijänoikeuskysymykset: Tasapainottelua saatavuuden, suojan ja vastuun välillä. Cuporen verkkojulkaisuja 85. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore.

Raportti on luettavissa Cuporen verkkosivuilla: https://www.cupore.fi/julkaisut/tieteellisen-tutkimuksen-tekijanoikeuskysymykset/

Lisätietoja: