Taiteilijat luottavat tulevaan – optimismia luovat usko omaan tekemiseen, vaikutusmahdollisuuksiin ja taiteilijuuteen

Taiteilijat luottavat tulevaan – optimismia luovat usko omaan tekemiseen, vaikutusmahdollisuuksiin ja taiteilijuuteen

Taiteen ja kulttuurin barometrista käy ilmi, että taiteilijat suhtautuvat tulevaisuuteen optimistisesti, mutta huoli toimeentulosta ja jaksamisesta heikentää hyvinvointia.

Taiteen ja kulttuurin barometriin vastasi 1 056 ammattitaiteilijaa. Barometrin tarkoituksena on vuosittain seurata ja tuoda esiin taiteilijoiden näkemyksiä ajankohtaisiin kysymyksiin ja ilmiöihin. Tänä vuonna barometrissa keskityttiin taiteilijoiden tulevaisuudenkuviin.

Selkeä enemmistö barometriin vastanneista taiteilijoista suhtautui optimistisesti tulevaisuuteensa taiteilijana. Enemmistö vastaajista koki, että heillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi oma tulevaisuus muotoutuu. Taiteilijat kantoivat huolta myös koko yhteiskunnan tulevaisuudesta ja toivovatkin mahdollisuuksia ammatillisen osaamisensa laajempaan yhteiskunnalliseen hyödyntämiseen.

Vaikka luotto tulevaan oli vahvaa, vastauksissa näkyi myös huoli omasta jaksamisesta taiteilijana sekä nykyisessä että tulevaisuuden työelämässä. Kuormitusta aiheuttaa erityisesti epävarmuus työstä ja toimeentulosta, mutta tulevaisuutta varjostivat myös laajemmat uhat kuten ilmastonmuutos sekä digitalisaation tuomat muutokset ja eriarvoistuminen. Paineet pärjäämisestä kasautuvat etenkin nuorille ja uransa alku- tai keskivaiheilla oleville taiteilijoille.

Barometri sijoittuu historiallisesti poikkeukselliseen aikaan, koronapandemian toiselle vuodelle. Tämä näkyy vastauksissa kokemuksina epävarmuudesta ja taiteilijan työn arvostuksen puutteesta. Vastauksista erottuu kuitenkin myös aiempia vuosia selkeämmin, että vastaajille taiteilijan työ on ammatti ja elinkeino muiden ammattien ja elinkeinojen rinnalla. Muutos voi olla seurausta siitä, miten korona-aika on nostanut julkiseen keskusteluun avauksia taiteesta ammattina ja elinkeinona.

Lähes kaikki muutkin taiteilijuutta määrittävät tekijät olivat saaneet vastaajilta aiempaa merkittävästi enemmän kannatusta. Tätä voisi pitää heikkona signaalina taiteilijuuden merkityksen vahvistumisesta alalla koronapandemiaa edeltävään aikaan verrattuna.

Keskustelutilaisuus

Taike ja Cupore järjestivät barometrin tuloksista keskustelutilaisuuden Helsingissä KokoTeatterissa 7.4.2022.

Taiteen ja kulttuurin Barometri 2021: Tulevaisuuden taiteentekijät.

Lataa raportti pdf-muodossa Cuporen verkkosivuilta:

Ruusuvirta, Minna, Lahtinen, Emmi, Rensujeff, Kaija & Kurlin Niiniaho, Ari (2022). Taiteen ja kulttuurin barometri 2021: Tulevaisuuden taiteentekijät. Cuporen verkkojulkaisuja 69. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore ja Taiteen edistämiskeskus.

Lisätiedot:

Minna Ruusuvirta, erikoistutkija, Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. +358 50 326 8014

Emmi Lahtinen, tutkija, Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. +358 50 556 0414

Kaija Rensujeff, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskus, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. +358 295 330 721

Tutustu aikaisempien vuosien barometri-raportteihin täällä.

Valokuva: Efe Kurnaz, Unsplash

Minna Ruusuvirta

Erikoistutkija
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Minna Ruusuvirta

Emmi Lahtinen

Tutkija FM, Master of Design
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Emmi Lahtinen