Tuottaja2020 (2009-2012)

2009-2012

Tuottaja 2020 oli ESR-rahoitteinen kehityshanke, jonka tavoitteena oli ennakoida kulttuuritapahtumien tuotannon muutosta ja muutoksen myötä tulevia haasteita tuottajan osaamiseen. Näkökulmina hankkeessa korostuivat sekä tuottajien että tuottajia ympäröivän tapahtumatuotantoklusterin toimijakunnan näkemykset.

Kehityshanke tähtäsi kotimaisen AMK- ja ylempi AMK -tasoisen kulttuurituottajakoulutuksen kehittämiseen paikantamalla tulevaisuuden osaamistarpeita ja erilaisia osaajaprofiileja.

Hanke toteutettiin vuosina 2009-2012. Hanketta rahoitettiin opetushallituksen hallinnoimalta Manner -Suomen ESR -ohjelman työmarkkinoiden toimintaa edistävien hankkeiden toimintalinjalta.

Hanketta hallinnoi Metropolia Ammattikorkeakoulu. Cupore oli mukana hankkeessa osatoteuttajana sekä tutkimusasiantuntijana. Muita kumppaneita olivat kulttuurituotannon koulutusohjelmat Humanistisesta ammattikorkeakoulusta (Humak), Yrkeshögskolan Noviasta ja Mikkelin ammattikorkeakoulusta. Lisäksi työelämää edustavana kumppanina toimii Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Taku ry ja tiedotuskumppanina Aalto-yliopiston hallinnoima Luova Suomi.

Hankkeen ennakointimateriaali kerättiin tutkimusprosessina viiden eri syklin aikana. Syklejä ohjaavat kysymykset olivat:

  1. Ketkä ovat tapahtumatuottajien tärkeimpiä yhteistyökumppaneita?
  2. Miten kumppanit näkevät tapahtumatuotannon tulevaisuuden?
  3. Miten ammattituottajat näkevät tulevaisuutensa?
  4. Millaisia tuottajia ammattikorkeakouluissa pitäisi kouluttaa?
  5. Miten koulutus onnistuu tavoitteissaan?

Tutkimusprosessia toteutti hankkeen osatoteuttajista koostuva tutkijaryhmä.  Cupore toteutti hankkeessa selvityksen Suomen kulttuurituottajakoulutuksen nykytilasta sekä tulevaisuuden haasteista. Cuporessa laadittiin hankkeen aikana myös analyysi rock-konsertin tuotannon ympärillä toimivista verkostoista. Hankkeen tutkimus- ja ennakointityön tavoitteena oli johtaa tuottajakoulutuskentän aiempaa selkeämpään profiloitumiseen.

Cuporen selvitystyöt julkaistiin hankkeen vuonna 2010 ilmestyneissä julkaisuissa. Koko hankkeen loppuraportti ilmestyi vuonna 2012.

Lisää » Vähemmän »
Anu Oinaala
Anu Oinaala Tiedottaja, YTM (toimivapaalla 25.6. lähtien)

+358 50 463 5636 Tutkijaprofiili »

Ritva Mitchell

Tutkijaprofiili »

Anna Kanerva
Anna Kanerva Erikoistutkija, FM, YTM

+358 50 302 1414 Tutkijaprofiili »